— Ja minä, vastasi Bertin, olisin paljon mieluummin siellä kuin täällä.
— Mitä joutavia!
— Totisesti! Minusta on Parisi tänä kesänä innoittavan löyhkäävä.
— Ei, rakkaani, se on kuitenkin aina Parisi.
Edustaja näytti olevan tyytyväinen päiväänsä; se oli noita harvoja veitikkamaisen kuohunnan päiviä, jolloin vakavat miehet tekevät tyhmyyksiä. Hän katseli kahta ilotyttöä, jotka söivät läheisessä pöydässä päivällistä kolmen nuoren, laihan ja kaikissa suhteissa moitteettoman näköisen herran kanssa, ja hän tiedusteli salakavalasti kaikkia tunnettuja ja merkitsevimpiä puolimaailman naisia, joiden nimiä hän kuuli joka päivä mainittavan. Sitten hän sanoi hiljaa, syvän katumuksen äänellä:
— Te olette onnellinen, kun olette pysynyt naimattomana, te! Te voitte tehdä ja nähdä niin paljon asioita.
Mutta maalari huudahti, ja samaten kuin kaikki, joita joku ajatus ahdistaa, hän uskoi Guilleroylle surunsa ja yksinäisyytensä. Kaikki hän sanoi, esitti loppuun saakka surumielisyytensä tarinan ja kertoi sydämenkeventämistarpeesta naivisti, kuinka hän olisi halunnut rakkautta ja hänen rinnallaan elävän naisen läheisyyttä. Kreivi vuorostaan myönsi, että avioliitossakin oli hyvä olla. Saaden takaisin parlamentaarisen puhekykynsä ylistääkseen perhe-elämänsä suloisuutta hän kehui kovin kreivitärtä, ja Olivier hyväksyi tämän kaiken vakuuttavasti nyökäyttämällä päätään tuontuostakin.
Onnellisena siitä, että kuuli puhuttavan kreivittärestä, mutta kadehtien tuota kotionnea, jota Guilleroy ylisti velvollisuuden vuoksi, maalari lopuksi virkkoi vilpittömällä vakaumuksella:
— Niin, teillä on ollut onni, teillä!
Edustaja mairiteltuna myönsi sen; sitten hän jatkoi: