— Tahtoisin mielelläni, että hän palaisi Parisiin; todellakin, hän tuottaa minulle huolta tällä hetkellä. Kuulkaahan, koska teillä on ikävä Parisissa, niin teidänhän pitäisi mennä Roncièresiin ja tuoda hänet tänne, hän kuulee, teitä, sillä te olette hänen paras ystävänsä sen sijaan kuin aviomies… tehän tiedätte… Ihastuneena sanoi Olivier:
— Parempaahan minä en toivokaan. Mutta kuitenkin, luuletteko te, ettei hänestä olisi harmillista nähdä minun tulevan näin?
— Ei ollenkaan; mitä joutavia, rakas ystävä.
— No sitten minä suostun. Lähden huomenna kello 1 junassa. Täytyykö lähettää sähkösanoma?
— Ei, minä pidän huolen siitä. Minä ilmoitan hänelle asiasta, jotta teillä olisi vaunut vastassa asemalla.
Kun he olivat lopettaneet päivällisen, niin he laskeutuivat bulevardeille; mutta tuskin puolen tunnin kuluttua kreivi jätti yhtäkkiä maalarin muka hyvin tärkeän asian vuoksi, jonka hän oli kokonaan unhoittanut.
II.
Kreivitär ja hänen tyttärensä, puettuina mustiin harsopukuihin, olivat juuri istuutuneet vastakkain pöydän ääreen aamiaista syömään Roncièresin avarassa ruokasalissa. Naiviin tyyliin maalatut esi-isien kuvat, toinen panssaritakissa, toinen ihotakissa, jälkimmäinen puuteroitu Ranskan kaartinupseeri, edellinen restauratsionieversti, jatkoivat seinillä edesmenneiden Guilleroyden kokoelmaa; niiden vanhoista kehyksistä lohkeili kultaus. Kaksi palvelijaa hiljaisin askelin kulkien alkoi äänettöminä tarjoilla ruokia näille kahdelle naiselle; kärpäset muodostivat pöydän keskikohdalla katosta riippuvan kristallikruunun ympärillä pienen pyöreän ja pörisevän mustien pilkkujen pilven.
— Avatkaa ikkunat, sanoi kreivitär, täällä on hiukan viileä.
Kolme korkeata ikkunaa, jotka ulottuivat lattiasta kattoon ja olivat leveät kuin ammottavat aukot, avattiin selkoselälleen. Lauhkea ilmanleyhähdys, joka toi mukanansa lämmintä ruohon tuoksua ja kaukaista hälyä tasangolta, tunkeutui äkkiä sisään näistä kolmesta suuresta aukosta sekoittuen linnan paksuihin muureihin suljetun syvän huoneen hiukan kosteaan ilmaan.