Hän kumartui, suuteli jalkaa, joka näytti riippuvan hameen ja maton välillä ja joka ei liikkunut, hiukan ilman kangistamana, sitten hän asetti kengän siihen; rouva de Guilleroy nousi ja meni pöydän luo, jossa oli huiskin haiskin papereita, avonaisia kirjeitä, vanhoja ja vasta saapuneita mustetolpon vieressä, jossa vanha muste oli kuivunut.
Hän tarkasteli kaikkea uteliain katsein, kosketteli lehtiä, kohotteli niitä nähdäkseen niiden alle.
Bertin lähestyi häntä sanoen:
— Te aiotte sekoittaa minun epäjärjestystäni. Vastaamatta kreivitär kysyi:
— Kuka on se herra, joka tahtoo ostaa "Kylpeviä naisia."
— Amerikkalainen, jota en tunne.
— Oletteko sopineet "Katulaulajattaren" hinnasta?
— Olen. Kymmenen tuhatta.
— Siinä teitte oikein. Se oli kyllä sievä, mutta ei mikään erikoinen. Hyvästi, rakas.
Hän ojensi sitten poskensa, jota Bertin hipaisi rauhallisella suutelolla ja katosi oviverhon taa sanottuaan puoliääneen: