— Sanohan minulle, virkkoi taiteilija, mikä kukka sinua enimmän miellyttää, niin teetän sinulle siitä rintaneulan.
Annette epäröi, yllätettynä.
— Rintaneulan, kuinka?
— Niin, samanvärisistä kivistä: rubiineista, jos se on unikukka: safiireista, jos se on ruiskukka, ja siihen lisäksi pienen smaragdilehden.
Annetten kasvot kirkastuivat tuosta sydämellisestä ilosta, jolla lupaukset ja lahjat elähdyttävät naisen piirteitä.
— Ruiskukka, virkkoi hän, se on sievä!
— No, olkoon menneeksi ruiskukka. Me menemme sen tilaamaan, heti kun olemme palanneet Parisiin.
Tyttö ei lähtenyt enää poimimaan kukkia, sillä häntä kiinnitti nyt taiteilijaan ajatus tuosta koristeesta, josta hän koetteli muodostaa itsellensä havainnollisen kuvan. Hän kysyi:
— Kestääkö kauan valmistaa sellaista esinettä?
Bertin nauroi, hän tunsi tytön valloitetuksi.