— La Légende des siècles?
— Olkoon menneeksi.
Bertin jatkoi sitten:
— Pienokaiseni: istuuduppas tuonne ja ota tämä runokokoelma. Hae sieltä sivu… sivu 336, josta sinä löydät kappaleen nimeltä: les Pauvres Gens. Omista se aivan kuin juotaisiin parasta viiniä, aivan hitaasti, sanasanalta, ja anna itsesi hurmautua, heltyä. Kuuntele, mitä sinulle sanoo sydämesi, sitten, sulje kirja, kohota silmäsi, ajattele ja haaveile… Minäpä valmistan sillä aikaa työkojeeni.
Hän meni nurkkaan levittelemään värejä paletille, mutta tyhjennellen tuolle ohuelle laudalle lyijytuupeja, joista läksi kiemurrellen ohuita värikäärmeitä, hän käänsi tuon tuostakin päätään katsellakseen nuorta tyttöä, joka oli syventynyt lukemiseen.
Hänen sydäntään kiersi, hänen sormensa vapisivat, hän ei tietänyt enää, mitä hän teki ja sotki värisävyt sekoittaessaan pieniä tahdasläjiä, — siihen määrään hän yhtäkkiä huomasi joutuneensa tämän ilmestyksen, tämän, tässä samassa paikassa nyt 12 vuoden jälkeen tapahtuneen uuden eloonheräämisen edessä vastustamattoman liikutuksen valtaan.
Nyt Annette oli lopettanut lukemisen ja katseli eteensä. Lähestyttyään häntä taiteilija huomasi hänen silmissään kaksi kirkasta pisaraa, jotka irtauduttuaan alkoivat juosta poskille. Hän vavahti aivan kuin iskusta, joka saattaa miehen suunniltaan, ja mutisi kääntyen kreivittäreen:
— Jumalani, kuinka hän on kaunis!
Mutta hän jäi hämmästyneenä seisomaan nähdessään rouva de Guilleroyn kalman kalpeat ja vääntyneet kasvot.
Silmät selkoselällään, jonkinlaisen kauhun täyttämänä hän katseli heitä, tytärtään ja Bertiniä. Tämä lähestyi, tullen levottomaksi, ja kysyi: