— Mikä teidän on?
— Tahdon puhua kanssanne.
Noustuaan kreivitär sanoi Annettelle nopeasti:
— Odota hetkinen, lapseni, minulla on hiukan sanomista herra
Bertinille.
Sitten hän meni viereiseen vierashuoneeseen, jossa usein taiteilijan luona kävijät saivat odottaa. Bertin seurasi häntä, pää pyörällä, mitään ymmärtämättä. Kun he olivat kahden, tarttui kreivitär hänen molempiin käsiinsä ja sopersi:
— Olivier, Olivier, pyydän teitä, älkää ottako häntä malliksenne!
Taiteilija mutisi aivan ymmällä:
— Mutta miksei?
Hän vastasi hätääntyneellä äänellä:
— Miksei, miksei? Hän kysyy sitä. Te ette siis tunne sitä, te, miksei? Oh! minun olisi pitänyt arvata se aikaisemmin, minun, mutta äsken vasta tulin siitä selville… Minä en voi teille sanoa mitään nyt… en mitään… Menkää hakemaan tytärtäni, kertokaa hänelle, että olen pahoinvoipa, lähettäkää hakemaan ajuri ja tulkaa tiedustelemaan vointiani tunnin perästä. Otan teidät vastaan yksin!