"Arvoisa herra!
— Herttuatar de Mortemain lähtee juuri luotani ja vakuuttaa minulle, että te olisitte halukas, minun hahmoni mallinanne, tekemään yhden mestariteoksianne. Uskoisin sen hyvin mielelläni teidän käytettäväksenne, jos olisin varma, ettette ole vain laskenut leikkiä ja että te näette minussa jotain, joka voisi tulla teidän kuvaamaksenne ja ihannoimaksenne.
Uskokaa, arv. herra, minun kunnioittavimpiin tunteisiini.
Anne de Guilleroy."
Bertin vastasi kysyen, milloin hän voisi esittäytyä kreivittärelle, ja hänet kutsuttiin aivan yksinkertaisesti aamiaiselle seuraavana maanantaina.
Kreivi de Guilleroy asui ensimäisessä kerroksessa bulevardi Malhesherbes'n varrella suuressa ja loisteliaassa uudenaikaisessa talossa. Kuljettuaan avaran, valkean ja kullanvärisen vierashuoneen läpi, jossa oli puukehyksiset siniset silkkiverhot pyydettiin taiteilijaa astumaan jonkinlaiseen naistenhuoneeseen, joka oli verhottu Vatteaun tapaan, viimevuosisadan kirkkain ja sievistelevin värein, hienoine vivahduksineen ja siroine aiheineen, jotka näyttivät rakkaudesta haaveilevien työmiesten keksimiltä, piirustamilta ja valmistamilta.
Hän oli juuri istuutunut, kun kreivitär ilmestyi. Hän käveli niin kevyesti, ettei Bertin ollut ollenkaan kuullut hänen tulemistaan viereisen huoneen läpi, ja tämä hämmästyi senvuoksi nähdessään yhtäkkiä rouva de Guilleroyn edessään. Kreivitär ojensi Bertinille kätensä tuttavalliseen tapaan.
— On siis totta — virkkoi hän -, että tahdotte mielellänne tehdä muotokuvani.
— Olisin siitä hyvin onnellinen, arvoisa rouva.
Hänen musta, tiukka pukunsa teki hänet hyvin solakaksi, aivan nuoren, mutta kuitenkin vakavannäköiseksi, mikä oli ristiriidassa hänen hymyilevän, vaaleiden hiuksien kokonaan valaiseman päänsä kanssa. Kreivi astui huoneeseen pitäen kädestä pientä kuusivuotista tyttöä.