Rouva de Guilleroy esitti: — Mieheni.
Hän oli lyhytkasvuinen, viiksetön mies, jonka posket olivat sisäänpäin painuneet ja lyhyeksiajellun parransängen tummentamat.
Hän oli hiukan papin tai näyttelijän näköinen, hänellä oli pitkät, alas niskaan ulettuvat hiukset, kohteliaat tavat ja suun ympärillä kaksi suurta kellonmuotoista poskilta leukaan laskeutuvaa ryppyä, nähtävästi hänen ahkeran julkisuudessa puhumisensa uurtamat.
Kreivi kiitti maalaria lukuisin kohteliain lausein, mikä ilmaisi puhujaa. Jo kauan oli hänellä ollut halu teettää vaimonsa kuva, ja varmasti olisi hän valinnut herra Olivier Bertinin, jollei olisi pelännyt saavansa kieltävää vastausta, sillä hän tiesi, kuinka paljon taiteilijaa ahdistettiin pyynnöillä.
Sovittiin siis monin kohteliaisuuksin puolelta ja toiselta, että kreivi seuraavasta päivästä alkaen toisi vaimonsa ateljeehen. Hän tahtoi kuitenkin mielellään tietää — täyden surupuvun vuoksi, jota hänen vaimonsa käytti — haluaisiko taiteilija mieluummin odottaa, mutta Bertin selitti tahtovansa kankaalle siirtää ensiksi saamansa vaikutelman ja tuon suuren vastakohdan: niin elävän, hienon ja kultaisen tukan alla loistavan pään ja puvun kovin ankaran mustan värin.
Kreivitär tuli siis seuraavana päivänä miehineen ja seuraavina päivinä pikku tyttönsä kanssa, joka asetettiin istumaan kuvakirjalla täytetyn pöydän ääreen.
Olivier Bertin osoittautui tapansa mukaan hyvin varovaiseksi. Ylhäisön naiset tekivät hänet vähän levottomaksi, sillä hän ei tuntenut heitä ollenkaan. Hän kuvitteli heitä samaan aikaan oveliksi ja typeriksi, teeskentelijöiksi ja vaarallisiksi, turhanpäiväisiksi ja haitallisiksi. Hänellä oli ollut puolihienoston naisten kanssa lyhytaikaisia seikkailuja, joista hän sai kiittää mainettaan, hauskaa luonnettaan, komeata atleetinvartaloaan ja tarmokasta, tummaa ulkonäköään. Hän antoi siis näille naisille etusijan ja rakasti heidän mukanaan vapaata käyttäytymistä ja lavertelua, tottunut kun oli itsekin ateljee- ja kulissipiirien kevyihin, lystikkäisiin ja iloisiin seurustelutapoihin. Hän kävi hienossa maailmassa kunniansa vuoksi eikä sydämensä tähden, hän viihtyi siellä turhamaisuudesta, otti siellä vastaan onnitteluja ja tilauksia, esiintyi mahtaillen imartelevien kauniiden naisten edessä milloinkaan heitä mielistelemättä. Kun hän ei ylhäisön naisten läheisyydessään ollenkaan tohtinut laskea rohkeata pilaa tai käyttää voimakkaasti höystettyjä sanoja, niin piti hän heitä turhankainoina ja hänellä tunnustettiin yleensä olevan hieno käytös. Joka kerta kun joku heistä oli tullut hänen luokseen kuvattavaksi, oli hän tuntenut, huolimatta niistä yrityksistä, joita nainen teki häntä miellyttääkseen, tuon rodun eriluontoisuuden, joka estää sekoittamasta taiteilijoita ja hienostoa keskenään, vaikka he joutuvatkin tekemisiin toistensa kanssa. Hymyilyjen ja ihailun takaa, mikä naisissa on aina hiukan teennäistä, hän aavisti sellaisen olennon epäselvän henkisen pidättyväisyyden, joka luulee olevansa parempaa ainesta. Siitä johtui hänessä pieni ylpeyden vivahdus, kunnioittavammat, melkein ylimieliset tavat, ja ruhtinaiden ja ruhtinattarien vertaisenaan kohteleman nousukkaan teeskennellyn turhamaisuuden rinnalla miehen itsetietoisuus, joka saa kiittää älyänsä samanlaisesta asemasta kuin se, jonka toiset saavat syntymällään. Sanottiin hänestä hieman kummastellen: "Hän on äärettömän hyvin kasvatettu!" Tämä kummastus, joka häntä mairitteli, loukkasi häntä samalla, sillä se ilmaisi rajat.
Maalarin tahallinen ja juhlallinen vakavuus vaivasi hiukan rouva de Guilleroyta, joka ei keksinyt mitään sanottavaa tälle niin kylmälle miehelle, jota pidettiin yleisesti henkevänä.
Asetettuaan tyttärensä paikalleen, hän tuli istumaan aloitetun luonnoksen vieressä olevaan nojatuoliin ja koetteli kaikin voimin taiteilijan kehoituksen mukaan saada ilmettä kasvoihinsa.
Neljännen istuntoerän puolivälissä Bertin lakkasi yhtäkkiä maalaamasta ja kysyi: