— En.
— Kuinka, te ette tiedä sitä, te?
— Ei, en totisesti tiedä.
— Schubertin.
Bertin sanoi syvästi vakuutetun näköisenä:
— Se ei minua ollenkaan kummastuta, sehän on uhkea! Te olisitte erinomaisen hyvä, jos alkaisitte sen uudestaan.
Kreivitär alkoi uudestaan, ja Bertin, kääntäen päänsä, alkoi jälleen katsella Annettea, mutta kuunteli myöskin; musiikkia, nauttiakseen yhtaikaa kahdesta huvista.
Sitten, rouva de Guilleroyn palattua entiselle paikalleen, taiteilija noudatti yksinkertaisesti miehen luonnollista viekkautta eikä antanut silmiensä enää kiintyä nuoren tytön vaaleaan profiiliin, hänen neuloessaan vastapäätä äitiänsä toisella puolen lamppua.
Mutta jollei hän nähnyt Annettea, niin hän nautti hänen läsnäolonsa suloisuudesta, niinkuin tunnetaan lämpimän lieden läheisyys; ja halu antaa katseidensa liukua nopeasti häneen ja sitten taas siirtää takaisin kreivittäreen, kiusasi häntä, tuo koulupojan halu kiivetä kadun ikkunaan heti kun opettaja kääntää selkänsä.
Bertin Iäksi pian pois, sillä hänen puheensa oli yhtä lamauksissa kuin hänen ajatuksensa, ja hänen yhtämittainen vaikenemisensa voi antaa aihetta selityksiin.