— Mikä sinun on, äiti?
— Ei mikään, sinähän tiedät, että isoäitisi kuolemasta saakka minulla on usein näitä heikkoudenkohtauksia.
V.
Piintyneet päähänpistot ovat parantumattomien tautien tavoin kalvavan sitkeitä. Kun ne kerran ovat päässeet sieluun, ne raatelevat sitä, ne eivät anna sille enää vapautta ajatella mitään eikä mieltyä mihinkään asiaan. Niinpä kreivitär, mitä hän tekikin kotonansa taikka muualla yksin tahi ihmisten ympäröimänä, ei voinut enää irroittaa itsestään sitä ajatusta, joka oli hänet vallannut palatessaan tyttärensä rinnalla kotiin: "Onko mahdollista, että Olivier, nähdessään heidät melkein joka päivä uudestaan ei haluaisi lakkaamatta mielessään verrata heitä?"
Varmasti hänen täytyi se tehdä vastoin tahtoaan, aina jatkuvasti, koska hänen mielessään kummitteli tuo yhdennäköisyys, joka ei hetkeksikään unhoittunut, jota vielä lisäsi ennen aikaan tavoiteltu eleiden ja sanojen jäljittely. Joka kerta kun Bertin astui sisään, ajatteli kreivitär tätä rinnanasettelua, hän luki sen taiteilijan katseista, arvasi sen ja selitti sitä sydämessään ja päässään. Silloin häntä kiusasi tarve piiloittautua, hävitä ja olla enää näyttäytymättä tyttärensä läheisyydessä. Hän kärsi muuten kaikin tavoin siitä, ettei tuntenut enää olevansa kotonaan talossaan. Se pahastuminen asemansa menettämisen johdosta, jota hän oli tuntenut sinä iltana, jolloin kaikkien silmät katselivat Annettea kuvan edessä, lisääntyi, jatkui ja hermostutti häntä välistä. Hän saarnasi itselleen lakkaamatta tuota sisällistä vapautumisen tarvetta, tuota tunnustamatonta halua lähettää tyttärensä pois luotaan, aivan kuin häiritsevän ja itsepäisen vieraan, ja hän työskenteli siihen suuntaan, itsetiedottomalla oveluudella, uudestaan sen tarpeen vallassa, että saisi edes taistellen säilyttää vielä, kaikesta huolimatta, rakastamansa miehen.
Koska hän ei voinut liiaksi jouduttaa Annetten naimisiinmenoa, jota heidän äskeinen surunsa vielä vähän viivytti, niin pelkäsi hän epäselvästi ja kovasti, että joku tapahtuma, mikä tahansa, aiheuttaisi tämän suunnitelman raukeamisen, ja hän koetteli melkein vastoin tahtoaan saada tyttärensä sydämessä syntymään lempeä markiisia kohtaan.
Kaikki se ovela diplomatia, jota hän oli käyttänyt jo niin kauan aikaa säilyttääkseen Olivierin itsellään, sai hänessä nyt uuden, hienomman, salaisemman muodon, ja se kehittyi yrityksessä saada nuoret mieltymään toisiinsa, ilman että nämä kaksi miestä tapaisivat toisiaan.
Kun maalari, joka oli tottunut työskentelemään aamupäivin, ei syönyt aamiaista koskaan ulkona eikä tavallisesti pitänyt muuta kuin iltakutsuja ystävilleen, niin pyysi kreivitär usein markiisin aamiaiselle. Tämä saapui levittäen ympärilleen aamuratsastuksen pirteyttä, jonkinlaisen aamuilman tuulahduksen. Ja hän puhui iloisesti kaikista ylhäisön asioista, jotka näyttävät joka päivä leijailevan Bois de Boulognen teillä hevosurheilua harrastavan ja loistavan Parisin hienoston aamuhetkien yllä. Annette kuunteli häntä huvitettuna, hän mieltyi markiisin jokapäiväisiin mielihommiin, jotka tämä näin hänelle kertoi, aivan tuoreina ja aivan kuin hienon sävyn vernissoimina. Nuorten läheinen tuttavuus rakentui heidän välilleen, jonkunlainen harras ystävyys, jota yhteinen ja intohimoinen mieltymys hevosiin luonnollisesti lujitti. Hänen lähdettyänsä kreivitär ja kreivi ylistivät taitavasti markiisia, sanoivat hänestä mitä sanoa piti, jotta nuori tyttö ymmärtäisi riippuvan yksinomaan hänestä itsestään, tahtoiko hän mennä naimisiin markiisin kanssa, jos tämä häntä miellytti.
Anette oli muuten nopeasti käsittänyt sen, ja, harkiten lapsellisen viattomasti, piti aivan selvänä sitä, että ottaisi miehekseen tämän kauniin pojan, joka antaisi hänelle, muiden tyydytysten ohessa, senkin, jota hän piti kaikkia muita parempana, nimittäin tilaisuuden ratsastaa joka aamu hänen rinnallaan hurjaa vauhtia puhdasverisen selässä.
He huomasivat eräänä päivänä olevansa kihloissa, aivan luonnollisesti, vaihdettuaan käden puristuksen ja hymyilyn, ja tästä avioliitosta puhuttiin niinkuin aikoja sitten päätetystä asiasta. Silloin markiisi alkoi tuoda lahjoja. Herttuatar kohteli Anettea kuin omaa tytärtään. Siis koko tämä asia oli lämmitetty yhteisestä sopimuksesta pienellä läheisen ystävyyden tulella, päivän rauhallisina hetkinä, ja markiisi, jolla oli muuten paljon muita hommia, suhteita, palveluksia ja velvollisuuksia, tuli harvoin käymään illalla.