Annette ei muuten puhunut koskaan hänen läsnäollessaan markiisi de Farandalista. Tekikö hän tämän jonkinlaisesta vaistomaisesta häveliäisyydestä, vaiko ehkä jostakin noista salaisista naissydämen sisäisistä näkemyksistä, jotka saattavat heidät aavistamaan, mitä he eivät tiedä.
Viikot seurasivat toisiaan mitään muuttamatta tässä elämässä, ja syksy oli tullut tuoden mukanansa eduskunnan istunnot aikaisempaan kuin tavallisesti valtiollisten vaarojen vuoksi.
Istuntojen uudestaan avaamisen päivänä, kreivi de Guilleroyn piti viedä tähän tilaisuuteen rouva de Mortemainin, markiisin ja Annetten aamiaisen jälkeen, joka syötiin heillä. Ainoastaan kreivitär, joka oli yksinäistynyt yhä kasvavaan suruunsa, oli selittänyt jäävänsä kotiin.
Oltiin noustu pöydästä, juotiin kahvia suuressa salongissa, oltiin iloisia. Kreivi, joka oli onnellinen parlamentintöiden uudestaan alkamisesta, hänen ainoasta huvistaan, puhui melkein henkevästi nykyisestä tilanteesta ja tasavallan vaikeuksista; markiisi, lopullisestikin rakastuneena, vastasi hänelle innokkaasti, katsellen Annettea; ja herttuatar oli melkein yhtä paljon tyytyväinen veljenpoikansa tunteenilmauksiin kuin hallituksen ahdinkotilaan. Salongin ilma oli täynnä ensi kerran uudestaan sytytettyjen lämpöjohtojen synnyttämää voimakasta lämpöä; sitä huokui kankaista, matoista, seinistä, ja siihen purkautui nopeasti tukehtuneiden kukkien tuoksu. Tässä suljetussa huoneessa, johon kahvi myös levitti hyvää tuoksuansa, oli jotakin perin tuttavallista, kodikasta, ja tyydytettyä, kun ovi avattiin Olivier Bertinille.
Hän pysähtyi kynnykselle, niin ällistyneenä, että hän oli kahdenvaiheilla astuako sisään, vai ei, ällistyneenä kuin petetty aviomies, joka näkee vaimonsa rikoksen. Sekava viha ja mielenliikutus tukehduttivat häntä niin kovasti, että hän tunsi rakkauden kalvaman sydämensä sykinnän. Kaikki mitä häneltä oli salattu, ja mitä hän oli itseltään salannut, selveni hänelle nyt nähdessään markiisin asettuneena taloon sulhasena!
Hän oivalsi katkeruudesta vavahtaen kaikki, mitä hän ei tahtonut tietää ja mitä hänelle ei uskallettu sanoa. Hän ei kysynyt itseltään ollenkaan, miksi häneltä oli salattu kaikki tämä naimisiinmeno. Hän arvasi sen; ja hänen silmänsä, jotka kävivät koviksi, kohtasivat kreivittären, joka punastui. He ymmärsivät toisensa.
Kun hän oli istuutunut, vaikenivat kaikki hetkisen, hänen odottamaton tulonsa oli herpaissut ajatuksien lennon, sitten herttuatar alkoi puhua hänelle; Bertin vastasi lyhyesti, oudosti sointuvalla, äkkiä muuttuneella äänellä. Hän katseli ympärilleen, näitä ihmisiä, jotka alkoivat uudestaan jutella ja arveli itsekseen: "He ovat pettäneet minua, he saavat sen maksaa." Hän oli siitä suuruksissaan erittäinkin kreivittärelle ja Annettelle, jonka viattomasta teeskentelystä hän yhtäkkiä pääsi selville.
Kreivi huudahti katsahtaen silloin kelloa:
— Oh, Oh. On aika lähteä.
Sitten kääntyen maalariin hän virkkoi: