— Me lähdemme parlamentin istuntojen avajaisiin. Vaimoni jää yksin tänne. Tahdotteko seurata meitä; se olisi meistä erittäin hauskaa?
Olivier vastasi kuivasti:
— En, kiitos, teidän kamarinne ei houkuttele minua.
Annette lähestyi silloin häntä ja ottaen iloisen ilmeensä lausui:
— Oi, tulkaahan toki, rakas mestari! Minä olen varma siitä, että te tulette huvittamaan meitä paljon enemmän kuin edustajat.
— En, totisesti en. Teillä kyllä tulee olemaan hauskaa ilman minuakin.
Kun Annette arvasi hänet tyytymättömäksi ja harmistuneeksi, niin pyysi hän pyytämistään, näyttääkseen herttaiselta.
— Mutta tulkaa kuitenkin, herra maalari. Minä vakuutan teille, että minä en voi olla ilman teitä.
Muutamia sanoja tipahti Bertinin suusta niin voimakkaasti, ettei hän voinut enää niitä pysähdyttää eikä lieventää niiden sävyä.
— Pyh! Te voitte tulla toimeen ilman minua niinkuin kaikki muutkin.