Hän ei ollenkaan lausunut Jumalalle näitä asioita, vaan hän vaikeroi ne hänelle, hänen koko olentonsa sekavasti valittaessa hänelle vaivojaan.
Sitten hän jälleen nousi, istuutui pukeutumispöytänsä ääreen, ja yhtä innokkain ajatuksen ponnistuksin, kuin rukoillessa hän käsitteli jauheita, tahtaita, liituja, huiskuja ja harjoja, jotka palauttivat hänelle kipsimäisen kauneuden, päivän kerrassaan kestävän ja sitten taas haihtuvan.
VI.
Bulevardilla soi kaikkien suussa kaksi nimeä: "Emma Helsson" ja "Montrosé". Mitä enemmän lähestyttiin oopperaa, sitä enemmän kuultiin niitä toistettavan. Suunnattoman suuret Morrissin patsaisiin liimatut ilmoitukset muuten lennättivät ne ihmisten silmiin, ja illan ilmassa väikkyi merkkitapauksen tunnelma.
Tuo raskas rakennus, jota kutsutaan "musiikin kansallisakatemiaksi" kyykistyneenä mustan taivaan alle, näytti sen eteen kerääntyneelle yleisölle uhkeata ja vaaleata julkisivuansa ja pylväskäytävänsä marmoripatsaita, joita näkymättömät sähkövalolaitteet valaisivat kuin näyttämökoristeita.
Torilla ratsastavat poliisit ohjasivat liikennettä, ja lukemattomia ajoneuvoja saapui kaikista Parisin kulmista näyttäen vilahdukselta eteenlaskettujen lasioviensa takaa heleänvärisiä pukuja ja kalpeita päitä.
Suljetut kuorimattaan ja avonaiset vaunut asettuivat riviin varattuihin holvikaareihin ja pysähtyen muutamiksi hetkiksi laskivat maahan arvaamattoman kalleisiin turkisten, höyhenien ja pitsien reunustamiin iltaviittoihin puettuja hienoston naisia ja muita, kallisarvoinen ruumis jumalallisesti koristettuna.
Pitkin kuuluisia oopperan rappuja näytti tapahtuvan kuin taikamaailman herääminen, niitä pitkin nousi lakkaamatta naisia, puettuina kuin kuningattaret, kaula ja korvat säteillen välkähtävistä jalokivistä, ja pitkä hame laahustaen portailla.
Sali täyttyi aikaisin, sillä ei tahdottu menettää yhtään ääntä kuuluisien taiteilijoiden esityksistä; ja koko laajassa amfiteatterissa, katon komeasta kruunusta säteilevässä, loistavassa sähkövalossa, vilisi paikalleenasettuvia ihmisiä, kohisten kuin meren maininki, ja äänten hälinä täytti huoneen.
Näyttämöaitiosta, jossa jo olivat herttuatar, Annette, kreivi, markiisi, Bertin ja herra de Musadieu, ei nähty muuta kuin kulissit, joissa ihmisiä jutteli, juoksi, huuteli: puseroon puettuja koneenkäyttäjiä, hännystakkipukuisia herroja ja erilaisissa puvuissa esiintyviä näyttelijöitä. Mutta suuren alaslasketun esiripun takaa kuultiin voimakasta ihmisjoukon hälinää ja pauhua, tunnettiin, että siellä oli paljon liikkuvia ja kovin kiihoittuneita olentoja, joiden levottomuus näytti läpäsevän verhon levitäkseen näyttämökoristeisiin.