Hän kohosi hienon maailman ylimpiin piireihin, häntä haluttiin kaikkialle varsinkin sen vuoksi, että hän oli sievä ja henkevä, ja hän näki monen miehen mielistelevän itseään kadottamatta ainoatakaan kertaa sydämensä rauhaa, sydämen, joka oli yhtä järkevä kuin hänen henkensä.
Hän oli kuitenkin keimaileva, mutta hänen keimailunsa oli hyökkäävää ja varovaista laatua, joka ei koskaan edennyt liian kauas. Kehuskelevat arvostelut häntä miellyttivät, herännyt lemmenkaipuu häntä mairitteli, kunhan vain hän voi näyttää olevansa niistä tietämättä, ja kun hän oli tuntenut koko illan saaneensa jossain salongissa olla, tämän imartelevan ja ylistelevän suitsutuksen esineenä, hän nukkui hyvin kuten ainakin nainen, joka on täyttänyt tehtävänsä maan päällä. Tämä elämä, jota oli jo kestänyt seitsemän vuotta ilman että se väsytti häntä taikka olisi tuntunut hänestä yksitoikkoiselta, koska hän oli ihastunut tähän ylhäisen seuraelämän lakkaamattomaan, häälyvään levottomuuteen, saattoi hänet kuitenkin toisinaan toivomaan jotain muuta. Hänen ympäristönsä miehet, politikoivat asianajajat, rahamiehet tai toimettomat klubiherrat huvittivat häntä hiukan kuten näyttelijät; eikä hän ottanut heitä liian vakavalta kannalta, vaikka hän pitikin arvossa heidän toimiaan, virkojaan ja kunnianimiään.
Maalari miellytti häntä ensiksi kaiken sen vuoksi, mitä tässä miehessä oli uutta hänelle. Hänellä oli hauskaa ateljeessa, hän sai nauraa sydämensä pohjasta, hän tunsi itsensä henkeväksi ja hän oli Bertinille kiitollinen siitä huvista, jonka hänelle tuotti tämä mallina istunta. Taiteilija miellytti häntä myöskin, koska hän oli kaunis, voimakas ja kuuluisa mies; ei yksikään nainen, vaikka he niin väittävät, ole näet välinpitämätön ruumiilliseen kauneuteen ja maineeseen nähden. Samalla kuin kreivitärtä mairitteli se tieto, että tämä asiantuntija oli huomannut hänet ja hän puolestaan oli halukas arvostelemaan Bertiniä edullisesti, oli kreivitär huomannut hänessä myös vilkkaan ja kehittyneen ajatuksen, hienotunteisuutta, mielikuvitusta, todellisen älynviehätyksen ja väririkkaan puheen, joka näytti valaisevan sitä, mitä hänen naissielunsa pyrki ilmituomaan.
Läheinen tuttavuus syntyi pian heidän välilleen, ja se käden puristus, jolla he toisiaan tervehtivät kreivittären astuessa huoneeseen, näytti sisältävän jotakin heidän sydämestään, päivä päivältä kasvavassa määrässä.
Sitten edeltäpäin mitään suunnittelematta ja tekemättä mitään harkittua päätöstä, kreivitär tunsi itsessään kasvavan luonnollisen viehättämisen halun ja tämä halu voitti. Hän ei ollut mitään edeltäpäin valmistanut tai sommitellut; hän oli vain mielistelevä tavallista viehättävämmällä tavalla, niinkuin ollaan vaistomaisesti miestä kohtaan, joka teitä miellyttää enemmän kuin toiset; ja hän asetti kaikkiin tapoihinsa hänen kanssaan seurustellessaan, katseihinsa ja hymyilyihinsä tuota viekoittelevaa hurmausta, jota levittää ympärilleen nainen, jossa on herännyt rakastetuksi tulemisen tarve.
Hän puhui taiteilijalle mairittelevia sanoja, jotka merkitsivät: "Olette minusta miellyttävän näköinen", ja hän antoi Bertinille tilaisuuden jutella kauan näyttääkseen tälle tarkkaavaisesti häntä kuuntelemalla, kuinka suurta mielenkiintoa taiteilija hänessä herätti. Bertin lakkasi maalaamasta, istuutui hänen viereensä ja tuossa hengen liikakiihtymyksessä, jonka miellyttämisen huumaus synnyttää, taiteilijalla oli voimakkaita runouden, lystikkäiden päähänpistojen ja filosofian purkauksia — aina eri päivien mukaan.
Rouva de Guilleroysta oli hauskaa, kun Bertin oli iloinen; kun tämä oli syvämietteinen, koetteli hän seurata tämän ajatuksien kulkua, aina siinä onnistumatta; ja kun kreivitär ajatteli jotain muuta, näytti hän kuitenkin kuuntelevan Bertiniä sen näköisenä kuin olisi hän hyvin tätä ymmärtänyt, ja siinä määrin nauttinut tästä taiteilijan mietteisiin osalliseksi pääsemisestä, että Bertin haltioitui nähdessään hänen kuuntelevan, liikutettuna siitä että oli löytänyt hienon, avoimen ja oppivan sielun, johon ajatus lankesi kuin jyvä.
Muotokuva edistyi ja näytti onnistuvan varsin hyvin, kun maalari oli päässyt siihen tunnetilaan, joka hänelle oli tarpeellinen, saadakseen selville mallinsa kaikki hyvät ominaisuudet ja ilmaistakseen ne hehkuvan vakuuttavasti, mikä juuri on aitotaiteilijain innostusta.
Kumartuneena mallinsa puoleen, vaanien kaikkia hänen kasvojensa vavahduksia, kaikkia hänen ihonsa värivivahduksia, kaikkia hipiän varjoja, silmien ilmeitä ja läpikuultavuutta, — hänen kasvonpiirteidensä kaikki salaisuudet, hän oli niin mallinsa kyllästyttämä kuin sieni veden; ja siirtäessään kankaalle tätä häntä itseään mykertävän ihanuuden ilmausta, jonka hänen katseensa kokosi, ja joka virtasi kuin aalto hänen ajatuksestaan siveltimeen, oli hän koko ajan siitä huumautunut, päihtynyt, aivan kuin hän olisi juonut naisen suloa.
Kreivitär tunsi Bertinin rakastuvan itseensä, hän nautti tästä leikistä, tästä yhä varmemmaksi käyvästä voitosta, ja innostui itsekin siihen.