— Siis ei saa puhua hänelle?
— Oh, ei rouva. Ottakaa nojatuoli ja pysykää hänen läheisyydessään. Hän ei tunne olevansa yksin ja voi siitä hyvin; mutta ei millään tavalla saa rasittaa häntä, ei antamalla hänen puhua, eikä edes ajatella. Minä tulen tänne kello 9 tienoilla aamulla. Hyvästi rouva! Saan kunnioittaen sanoa teille jäähyväiset.
Hän läksi tervehtien kohteliaasti, kreivin seuraamana joka hoki:
— Älkää olko huolissanne, rakkaani. Ennenkuin tunti on lopussa, olen takaisin ja te voitte palata kotiin.
Heidän lähdettyään kreivitär kuuli alaoven paukahtavan kiinni, sitten vaunujen vierivän yhä kauemmaksi kadulla.
Palvelija ja keittäjätär olivat jääneet vielä huoneeseen, odottaen määräyksiä. Kreivitär lähetti heidät pois:
— Voitte poistua, sanoi hän heille, minä soitan, jos tarvitsen jotakin.
He läksivät myöskin pois ja kreivitär jäi yksin sairaan luo.
Hän oli tullut aivan hänen vuoteensa lähelle, ja asettaen molemmat kätensä tyynyn molemmille reunoille, tämän rakkaan pään molemmille puolille, hän kumartui katsellaksensa sitä, sitten hän kysyi, niin lähellä kasvoja, että hän näytti puhaltavan sanat hänen kasvoilleen:
— Tekö itse heittäydyitte omnibussin alle? Bertin vastasi, koettaen yhä hymyillä: