— Oh! vaietkaa… vaietkaa… kyllä, kyllä, lupaan hänet tuoda.
— Te vannotte sen.
— Minä vannon sen, ystäväni…
— Mutta vaietkaa, älkää puhuko enää. Te aiheutatte minulle kauheata tuskaa, vaietkaa…
Kaikki sairaan piirteet kouristuivat äkkiä kokoon; sittenkun tämän oli mennyt ohi, virkkoi hän:
— Jos meillä ei ole enää kuin muutamia hetkiä ollaksemme yhdessä, niin älkäämme niitä ollenkaan menettäkö, käyttäkäämme niitä hyväksemme sanoaksemme toisillemme jäähyväiset. Olen teitä niin suuresti rakastanut. Kreivitär huokasi:
— Ja minä… kuinka minä yhä rakastan teitä! Sairas sanoi vielä:
— Minulla ei ole ollut onnea, kuin vain teidän kauttanne. Ainoastaan viimeiset päivät ovat olleet vaikeita… Se ei ole ollenkaan teidän vikanne… Ah! Any parka! Kuinka elämä välistä on surullista ja kuinka on vaikeata kuolla.
— Vaietkaa, Olivier, rukoilen teiltä sitä. Sairas jatkoi kuuntelematta häntä:
— Olisin ollut onnellinen ihminen, jos teillä ei olisi ollut tytärtä.