— Herttuatar suuteli tyttöä ja tarkasti sitten häntä asiantuntijana ja harrastajana.
— Kas niin, pikkuiseni, katsoppas minua suoraan silmiin. Niin, sinulla on aivan äitisi katse; sinä et tule hullumman näköiseksi, kun olet saanut hiukan loistoa. Sinun on lihottava, ei paljon, mutta hiukan; sinä olet laihanpuoleinen.
Kreivitär huudahti:
— Oi, älkää sanoko hänelle sitä.
— Ja miksei?
— On niin hauskaa olla solakka! Minä tulen laihduttamaan itseäni.
Mutta rouva de Mortemain suuttui unhoittaen vihansa vimmassa nuoren tytön läsnäolon.
— Niin aina, te olette aina tuon luisevan muodin puolella, koska laihoja on helpompi pukea kuin lihavia. Minä taas olen lihavien naisten sukupolvea! Nykyään on laihojen naisten aika! Tämä saattaa minut ajattelemaan Egyptin lehmiä; minä en tosiaankaan ymmärrä miehiä, jotka näyttävät ihailevan teidän luurankojanne. Meidän aikanamme he vaativat parempaa. Hän vaikeni keskellä hymyilyjä, sitten hän jatkoi:
— Katsele äitiäsi, pienokainen, hän on erittäin sievä, juuri parhaimmillaan, koeta tulla hänen kaltaisekseen.
Mentiin ruokasaliin. Kun oli istuuduttu, alkoi Musadieu uudestaan keskustelun.