— Minä sanon, että miesten pitää olla laihoja, koska he ovat tehdyt ruumiinliikkeitä varten, jotka vaativat notkeutta ja vikkelyyttä, joita ei voi mitenkään tehdä suurivatsainen. Mitä naisiin tulee on asianlaita hiukan erilainen. Eikö se ole teidän mielipiteenne, Corbelle?
Corbelle joutui pahempaan kuin pulaan, koska herttuatar oli lihava ja hänen oma vaimonsa hyvin laiha! Mutta paroonitar tuli miehensä avuksi ja päättävästi asettui laihojen puolelle. Edellisenä vuonna hänen oli täytynyt taistella alkavaa lihavuutta vastaan, jonka hän voitti hyvin nopeasti.
Rouva de Guilleroy kysyi:
— Sanokaa miten te menettelitte.
Ja paroonitar selitti kaikkien nykyajan hienojen naisten käyttämän menettelyn. Ei juotu syödessä. Vasta tunti aterian jälkeen oli sallittu nauttia kupillinen hyvin kuumaa, polttavaa teetä. Se onnistui kaikille. Hän mainitsi hämmästyttäviä esimerkkiä lihavista naisista, jotka olivat tulleet kolmessa kuukaudessa solakammiksi kuin veitsenterä. Herttuatar vimmastui ja huudahti!
— Jumalani! mitenkä tyhmää on kiusata itseänsä noin! Te ette pidä mistään, ette kerrassa mistään, ei edes sampanjasta. Kuulkaahan, Bertin, te, joka olette taiteilija, mitä tästä ajattelette?
— Mutta, arvoisa, minä olen maalari ja minä verhoan kuvattavani vaatteilla, minusta se on yhdentekevää? Jos olisin kuvanveistäjä, niin minä valittaisin tätä asianlaitaa.
— Mutta te olette mies, mitä te pidätte parempana?
— Minäkö? Hyvin ravittua hienoutta, sitä mitä minun keittäjättäreni kutsuu jyvillä hyvin syötetyksi kananpojaksi. Se ei ole lihava, mutta se on täyteläinen ja hienonnäköinen.
Tämä vertaus herätti naurua; mutta kreivitär katseli epäuskoisena tytärtään ja mutisi: