Kutsut lopetettiin aikaiseen, ja kun kaikki olivat lähteneet, lapsi mennyt nukkumaan, lamput sammutetut, palvelijat nousseet huoneisiinsa, niin kreivi de Guilleroy, astuen edestakaisin salongissa, jota valaisi ainoastaan kaksi kynttilää, pidätti vielä kauan nojatuolissa torkkuilevaa kreivitärtä kehittääkseen toiveitaan, seikkaperäisesti selittääkseen menettelyä, mitä oli seurattava, ja näyttääksensä ennakkotoimenpiteet, joihin oli ryhdyttävä kaikkiin suunnitelmiin, menestysmahdollisuuksiin ja varovaisuuskeinoihin nähden.
Oli myöhäistä, kun hän vetäytyi makuuhuoneeseensa, ihastuneena muuten iltaansa mutisten:
— Luulenpa vaan, että asia päättyy meille eduksi.
III.
"Milloinka tulette, ystäväni? En ole teitä nähnyt kolmeen päivään, ja se on minusta pitkä aika. Tyttäreni antaa minulle tosin paljon ajattelemisen aihetta ja puuhaa, mutta te tiedätte, etten voi enää olla ilman teitä."
Maalari, joka piirteli luonnoksia hakien yhä uutta aihetta, luki uudestaan kreivittären lipun, avasi sitten kirjoituspöydän laatikon ja asetti sen toisten kirjeiden joukkoon, jotka olivat kasautuneet sinne heidän suhteensa alusta alkaen.
He olivat tottuneet, koska se hienoston elämän vuoksi oli helppoa, tapaamaan toisensa melkein joka päivä. Silloin tällöin kreivitär tuli taiteilijan luo, ja antaen hänen yhä työskennellä eteenpäin, istuutui tunniksi tai pariksi nojatuoliin, jossa hän ennen oli mallina istunut. Mutta kun hän pelkäsi vähän palvelijain huomautuksia, niin hän piti edullisempana näitä jokapäiväisiä kohtauksia, näitä pieniä lemmenilmaisuja varten, ottaa taiteilijan vastaan luonansa, tai kohdata hänet jossakin salongissa.
Laadittiin hiukan edeltäpäin nämä suunnitelmat, jotka näyttivät aivan luonnollisilta herra de Guilleroysta.
Ainakin kaksi kertaa viikossa maalari söi päivällistä kreivittären luona, muutamien ystävien seurassa; maanantaisin hän tervehti tätä säännöllisesti tämän aitiossa oopperassa; sitten he tapasivat toisensa siinä tai siinä määrätyssä talossa, johon sattuma toi heidät yhtaikaa. Bertin liesi ne illat, jolloin kreivitär oli kotona, ja hän tuli silloin juomaan kupin teetä tämän luo. Hän tunsi tällöin, kreivittären välittömässä läheisyydessä, niin hellästi ja turvallisesti viihtyvänsä tässä kypsyneessä lemmessä, tunsi niin täydellisesti olevansa tottumuksensa vallassa saada tavata hänet jossakin, viettää hänen rinnallaan muutamia hetkiä, vaihtaa muutamia sanoja, kehittää joitakuita ajatuksia, että hän tarvitsi, vaikka hänen hellyytensä voimakas liekki jo pitkän aikaa oli ollut vaimentunut, uudelleen nähdä häntä.
Kodin halu, halu eloisassa, asutussa talossa viettää yhteisiä aterioita ja iltoja, joissa keskustellaan väsymättä jo pitkän aikaa tunnettujen ihmisten kanssa, tämä läheisen seurustelun, kanssakäymisen ja ystävyyden halu, joka uinuu jokaisessa ihmissydämessä ja jota jokainen vanhapoika kuljettaa ovelta ovelle ystäviensä koteihin, joihin he sijoittavat vähän itsestään, lisäsi itsekkyyden voimaa hänen rakkauden tunteihinsa. Tässä talossa, jossa häntä rakastettiin ja hemmoteltiin, jossa hän löysi kaikkea, hän voi vielä lepuuttaa ja lellitellä yksinäisyyttään.