Kolmeen päivään hän ei ollut nähnyt ystäviänsä, joille tyttären paluu kai oli antanut askaroimista, ja hänellä oli jo ikävä, vieläpä hän oli vähän harmistunutkin siitä, etteivät he olleet kutsuneet häntä aikasemmin, koska hän oli niin hienotunteinen, ettei hän tahtonut ensiksi kiinnittää heidän huomiotaan siihen.
Kreivittären kirje ajoi hänet äkkiä liikkeelle kuin piiskan isku. Kello oli 3 iltapäivällä. Hän päätti välittömästi lähteä Guilleroylle tavatakseen rouvan ennen kuin tämä menisi ulos.
Taiteilija soitti, kamaripalvelija ilmestyi.
— Minkälainen ilma, Jose?
— Hyvin kaunis, herra.
— Lämminkö?
— On kyllä, herra.
— Valkeat liivit, sininen takki, harmaa hattu.
Hän kävi aina hienosti puettuna. Mutta vaikka hänen vaatteittensa kuosi olikin moitteeton, niin kuitenkin se tapa, jolla hän pukeutui, jolla hän käveli, vatsa kireästi valkeihin liiveihin tiukattuna, harmaa, korkea huopahattu hiukan takaraivolla, näytti heti ilmaisevan, että hän oli taiteilija ja naimaton.
Kun hän saapui kreivittären luo, sanottiin hänelle, että tämä oli lähdössä huviajelulle Bois de Boulognelle. Bertin oli tyytymätön ja odotti.