Tapansa mukaan hän alkoi astella edestakaisin salongissa kulkien toiselta istuimelta toiseen, ikkunoiden luota seinien luo tuossa suuressa, verhojen himmentämässä huoneessa. Hennoilla, kultajalkaisilla pöydillä oli kaikenlaisia pikkuesineitä, hyödyttömiä, sieviä ja kallisarvoisia huiskin haiskin laitetussa epäjärjestyksessä. Siinä oli pieniä, vanhanaikuisia, koristeellisia kultarasioita, pienoiskokoisia nuuskarasioita, pieniä norsunluisia kuvapatsaita, sitten aivan uudenaikaisia esineitä himmeästä hopeasta, totisen lystikkäitä, joissa näkyi englantilainen maku: pienenpieni hellauuni, ja sen päällä kissa, joka joi kastrullista, paperossikotelo, joka oli ison leivän näköinen, kahvipannu tulitikkujen säilyttämistä varten, ja sitten tulenvarjostimessa kokonainen nuken juhla-asu, kaulaketjuja, rannerenkaita, sormuksia, rintaneuloja, korvarenkaita briljantteineen, safireineen, rubineineen, smaragdeineen, pienenpieni mielikuvitelma, jonka näyttivät valmistaneen kääpiöiden korusepät.
Aika-ajoittain hän sattui koskettamaan esinettä, jonka hän itse oli antanut jonakin syntymäpäivänä, hän otti sen käteensä, piteli sitä ja tarkasteli sitä haaveilevan välinpitämättömästi, sitten asetti hän sen takaisin paikalleen.
Yhdessä nurkassa oli harvoin avattuja korukantisia kirjoja pienen, pyöreän sohvan edessä seisovalla yksijalkaisella pöydällä. Siinä nähtiin myös Revue de Deux Mondes, vähän rypistyneenä, liiaksi käytettynä, joidenkuiden lehtien kulmat käännettyinä, aivan kuin olisi sitä luettu ja taas uudestaan luettu, sitten toisia vielä aukileikkaamattomia julkaisuja, niinkuin Arts Modernes, jota hankittanee ainoastaan sen korkean hinnan vuoksi, sen tilaus kun maksaa 400 markkaa vuodessa ja Fuillelibre, ohut sinikantinen vihkonen, jossa kaikkein uusimmat runoilijat esittivät mietteitään, ne, joita kutsutaan "hermostuneiksi". Ikkunoiden välissä seisoi kreivittären kirjoituspöytä, viimevuosisataismallinen, siro huonekalu, jonka ääressä hän kirjoitti vastaukset vierailujen aikana tuotuihin kiireellisiin kysymyksiin. Vielä oli muutamia teoksia kirjoituspöydällä, kodin suosittuja kirjoja naisen ajatuksen ja sydämen ilmaisijoina: Musset, Manon Lescaut, Werther; ja näyttääkseen, ettei pulmallisempien tunnekysymysten ja sielunelämän salaisuudet olleet outoja tässä talossa, oli siellä näiden lisäksi: les Fleurs du mal, le Rouge et le Noir, la Femme au XVIII siècle, Adolphe.
Kirjojen vieressä soma käsipeili, kultaseppätaidon mestariteos, jonka lasi oli käännetty nurin kirjailtua neliönmuotoista samettiliinaa vasten, että voitaisiin sen selkäpuolella ihailla merkillistä kulta- ja hopeakorutyötä. Bertin otti sen ja katseli siihen. Jo muutamien vuosien aikana oli hän kauheasti vanhentunut, ja vaikka hän pitikin kasvojansa enemmän itsenäisen näköisinä kuin ennen, häntä alkoi huolestuttaa hänen täyteläiset poskensa ja ryppyyn vetäytyvä ihonsa.
Ovi avautui hänen takanaan.
— Hyvää päivää, herra Bertin, sanoi Annette.
— Hyvää päivää, pienokaiseni, mitenkä voit?
— Erittäin hyvin, ja te?
— Kuinka, sinä et tosiaankaan sinuttele minua.
— En, se on totta, se saattaa minut hämille.