— Palaatteko kotiinne? sanoi kreivitär maalarille, jonka kaikki tavat hän tunsi.
— En, menen klubiin.
— Siis me viemme teidät sinne ohimennessä.
— Se sopii hyvin, kaunis kiitos.
— Ja milloinka kutsutte meidät herttuattaren kanssa aamiaiselle?
— Sanokaa, mikä päivä teille paraiten sopii.
Tämä parisittarien mielimaalari, jonka hänen ihailijansa olivat kastaneet "realistiseksi Watteauksi" ja jota hänen halventajansa kutsuivat "hameiden ja vaippojen valokuvaajaksi," piti usein joko aamiais- tai päivälliskutsuja niille kauniille naisille, joiden piirteet hän oli ikuistuttanut, ja toisillekin kuuluisille tunnetuille, joita huvittivat suuresti nämä pikku pidot vanhan pojan asunnossa.
— Ylihuomenna?
— Sopiiko teille, rakas herttuatar? kysyi rouva de Guilleroy.
— Kyllä kai. Tehän olette herttainen. Herra Bertin ei koskaan muista minua kun on kysymys näistä tilaisuuksista. Näkee kyllä etten minä enää ole nuori.