Kreivitär, joka oli tottunut pitämään taiteilijan kotia hiukan kuin omanaan, jatkoi:
— Ei ketään muita kuin me neljä, jotka olemme näissä vaunuissa, herttuatar, Annette, minä ja te, eikö niin, suuri taiteilija?
— Niin, ei ketään muita, sanoi tämä laskeutuessaan vaunuista, ja minä annan tarjota teille krapuja elsassilaiseen tapaan valmistettuina.
— Oh, te aiotte herättää intohimoja pienokaisessa.
Bertin seisoi vaunun ovella, sanoi jäähyväiset ja meni sitten nopeasti klubin pääkäytävän eteiseen, heitti harteiltaan päällystakkinsa ja antoi keppinsä lakeijajoukolle, joka oli noussut seisomaan kuin sotilaat upseerin ohi kulkiessa, sitten hän nousi leveitä portaita, astui toisen palvelijarivin ohitse, joka oli puettu lyhyihin housuihin lykkäsi auki oven ja tunsi itsensä yhtäkkiä reippaaksi kuin nuori mies kuullessaan käytävän toisesta päästä floretin iskujen jatkuvaa helinää, jalkojen polkemista maahan ja voimakkaita huutoja: — sattunut — minun vuoroni — ohi — minun vuoroni — sattunut — teidän vuoronne.
Miekkailusalissa miekkailijat, puettuina harmaaseen palttinakankaaseen, nahkaliiveihin, housunlahkeet tiukasti sidottuina nilkkojen ympäri, jonkunlainen esiliina vatsan suojana, toinen käsi taivutettuna ilmassa, toisessa kädessä, jonka hansikas teki tavattoman suureksi, ohut ja taipuisa floretti, syöksyivät eteenpäin ja oikaisivat itsensä äkillisen joustavasti konelaitteilla varustettujen marionettien tavoin.
Toiset lepäilivät, tarinoivat, vielä hengästyneinä, punaisina, hikisinä, nenäliina kädessä pyyhkiäkseen otsaansa ja kaulaansa; toiset istuivat suurta salia neliönmuotoisesti reunustavalla sohvalla ja katselivat otteluja. Liverdy Landata vastaan ja klubin isäntä Taillade Rocdianea vastaan.
Bertin tervehti häntä hymyillen pudistaen kättä.
— Minä pidätän teidät itselleni, huusi hänelle paroni de Baverie.
— Olen teidän käytettävissänne, rakkaani.