— Ja hän meni vaatetushuoneeseen riisuutumaan. Pitkään aikaan ei hän ollut tuntenut itseänsä näin reippaaksi ja voimakkaaksi, ja aavistaen että hän tulisi tekemään erinomaisia hyökkäyksiä, hän kiiruhti saliin kärsimättömänä kuin koulupoika, joka lähtee leikkimään. Ja heti kun hän oli vastustajansa edessä, kävi hän tämän kimppuun tavattoman hurjasti ja kymmenessä minuutissa satutettuaan häntä 11 kertaa väsytti hän tämän niin, että paroni pyysi armoa; sitten Bertin miekkaili Punisimontin ja ammattitoverinsa Amary Maldantin kanssa.
Sitten kylmä suihku, joka jäähdytti hänen huohottavaa ruumistaan, muistutti hänen kylpyjään 20-vuotisena, jolloin hän Parisin ympäristön silloilta hyppäsi päistikkaa Seine-virtaan keskellä syksyä hämmästyttääkseen porvareita.
— Sinä syöt täällä päivällistä? kysyi häneltä Maldant.
— Syön kyllä.
— Meillä on pöytä Liverdyn, Rocdianen ja Landan kanssa: kiiruhda, kello on neljännestä yli seitsemän.
Ruokasali oli täynnä ihmisvilinää ja sorinaa.
Siellä olivat kaikki Parisin öiset kuljeskelijat, sekä toimettomat että toimeliaat, kaikki ne, jotka kello 7:stä illalla eivät tiedä mitä tehdä ja syövät päivällistä klubissa takertuakseen aina, miten kulloinkin sattuu, johonkin tai johonkuhun.
Kun nuo viisi ystävää olivat istuutuneet, sanoi pankkiiri Liverdy, nelikymmenvuotias, lyhyt ja tanakka mies, Bertinille:
— Te olitte hurjalla tuulella tänä iltana.
Maalari vastasi: