Bertin pysähtyi hämmästyneenä.
— On kaunista, sanoi hän, antautua noin haaveisiin. He olivat kulkeneet hänen ohitsensa. He kääntyivät takaisin ja palasivat vielä ilman, että hän heitä huomasi, niin suurella tarkkaavaisuudella hän seurasi ajatuksensa kaukaista lentoa.
Maalari sano Annettelle:
— Kuulehan, pienokaiseni, olisikohan sinusta ikävää kerran taikka pari istua minulle mallina erästä henkilökuvaa varten?
— Ei suinkaan, päinvastoin!
— Katselehan tuota neitiä, joka haaveilee ihanteiden maailmassa.
— Tuolla tuolillako?
— Niin. No! Sinä istuisit myöskin tuolilla, avaisit kirjan sylissäsi ja koettelisit tehdä niinkuin hänkin. Oletko milloinkaan haaveillut ja uneksinut aivan valveilla?
— Kyllä kai.
— Mitä olet haaveillut?