— Ei… ehkä… Eihän voi tietää…
Bertin istuutui ja katseli halveksivan näköisenä paksua, harmaata villakangasta, jota naiset ahkerasti ompelivat pitkillä puuneuloilla.
Bertin kysyi:
— Mitä nuo ovat?
— Vuodepeitteitä.
— Köyhienkö?
— Niin, tietysti.
— Nehän ovat hyvin rumia.
— Ne ovat hyvin lämpimiä.
— Mahdollisesti, mutta hyvin rumia, varsinkin tällaisessa Ludvig XV:n mallisessa salongissa, jossa kaikki hyväilee silmää. Jollei köyhienne vuoksi, niin ystävienne tähden teidän pitäisi tehdä rakkauslahjanne vähän hienomman näköisiksi.