Taiteilija rukoili häntä tulemaan syömään hänen kanssaan aamiaista jossakin Parisin ympäristössä, niinkuin he olivat ennenkin tehneet neljä tahi viisi kertaa.
Kreivitärtä hämmästytti tämä päähänpisto, jota oli nyt niin vaikea toteuttaa hänen tyttärensä palattua.
Hän tulisi kuitenkin koettamaan, heti kun hänen miehensä lähtee Roncesiin, mutta se ei voisi tapahtua ennenkuin vernissajaisten jälkeen seuraavana lauantaina.
— Ja sillä välin, sanoi Bertin, milloin saan nähdä teidät?
— Huomeniltana Corbellien luona. Tulkaa muuten tänne torstaina kello 3, jos olette vapaa, ja minä luulen, että meidän pitää yhdessä syödä päivällistä perjantaina herttuattaren luona.
— Niin, aivan oikein! Taiteilija nousi.
— Hyvästi.
— Hyvästi, ystäväni.
Bertin jäi seisomaan voimatta lähteä, sillä hän ei ollut saanut sanotuksi juuri mitään siitä, mitä oli tullut sanomaan, ja hänen aivonsa jäivät täyteen ilmaisemattomia ajatuksia, hänen sydämensä täyteen sekavia, kuohuvia tunteita, jotka eivät olleet ollenkaan päässeet ilmoille.
Hän toisti "hyvästi" ja tarttui kreivittären käsiin.