Neljällä äärettömän suurella seinäpinnalla ne taulut, jotka olivat saaneet kunnian päästä neliönmuotoiseen saliin, huikaisivat heti sisään astuttaessa värituntujensa loistolla ja kiiltävillä kehyksillä sekä uusilla räikeillä väreillään, joita kohotti vielä vernissa ja joita teki kiiltäviksi ylhäältäpäin lankeava kova päivänvalo.
Tasavallan presidentin muotokuva oli vastapäätä ovea, kun taas toisella seinällä kultakoristeinen kenraali kamelikurkitöyhtöinen hattu päässä, punaverkaisiin housuihin puettuna, oli pajujen alla aivan alastomina lepäävien merenneitojen naapurina; ja näiden vieressä taas haaksirikon kärsinyt laiva melkein kokonaan aallon nielemänä. Vanhanajan piispa, julistamassa raakalaiskuninkaan kirkonkiroukseen, itämainen katu täynnä ruttoon kuolleita, ja Danten varjo tutkimusretkellä helvetissä, valtasivat ja kiehtoivat katseen vastustamattoman voimakkailla ilmeillään.
Nähtiin vielä tuossa suuressa huoneessa ratsuväen hyökkäys, siirtomaan sotilaita metsässä, lehmiä laitumella, kaksi viimevuosisadan aatelismiestä kaksintaistelussa kadunkulmassa, mielenvikainen nainen istumassa rajakivellä, pappi jakamassa sakramenttia kuolevalle, elonkorjaajia, puroja, auringonlasku, kuutamo, lyhyesti, näytteitä kaikesta siitä, mitä tehdään, mitä tekevät ja mitä aina tulevat tekemään maalarit maailman viimeiseen päivään asti.
Keskellä kuuluisien ammattitoveriensa ryhmää ja taideakatemian ja palkintolautakunnan jäsenien joukkoa Olivier Bertin vaihtoi heidän kanssaan mielipiteitä. Huolestuminen ahdisti häntä, levottomuus näytteille asettamansa teoksen johdosta, jonka hän ei arvellut saavan menestystä huolimatta innostuneista onnentoivotuksista.
Hän riensi eteenpäin. Herttuatar de Mortemain ilmestyi sisäänkäytävän ovelle. Tämä kysyi:
— Eikö kreivitär ole saapunut.
— En ole nähnyt häntä.
— Ja herra de Musadieu? — En häntäkään.
— Hän on luvannut minulle olla kello 10 portaiden yläpäässä opastaakseen minua salissa.
— Sallitteko minun tulla hänen sijastaan, herttuatar?