Vahtimestari vei yläkertaan kreivittären, Annetten ja Bertinin heille varattuun ruokasaliin, jossa herttuatar odotti.
Sinne astuttuaan huomasi maalari herttuattaren vieressä markiisi de Farandalin, puuhailevana ja hymyilevänä ojentaessaan kätensä ottaaksensa vastaan kreivittären ja hänen tyttärensä päivänvarjot ja vaipat. Bertin tunsi sellaista vastenmielisyyttä, että häntä halutti yhtäkkiä lausua kiihoittavia ja karkeita sanoja.
Herttuatar selitti tavanneensa veljenpoikansa ja että Musadieun oli vienyt mukanansa kaunotaiteiden ministeri; Bertin ajatellessa, että tämä keikaileva markiisi oli menevä naimisiin Annetten kanssa, että hän oli tullut tänne hänen tähtensä, että hän katseli nuorta tyttöä aivan kuin hänen aviovuoteeseensa määrättyä, hermostui, ja hänessä syntyi vastustamishalu, niinkuin olisi tahdottu kieltää hänen oikeutensa, hänen salaiset ja pyhät oikeutensa.
Heti kun oli istuuduttu pöytään, omisti markiisi, joka istui nuoren tytön vieressä, hänelle kaiken huolensa touhuavana niinkuin ainakin miehet, joille on annettu mielistelyoikeus.
Hänen katseensa olivat ystävällisiä, mutta maalarista ne näyttivät julkeilta ja tutkivilta, hänen hymyilynsä oli tyytyväistä, melkeinpä hellää, hänen lemmenkuhertelunsa tuttavallista ja virallista. Hänen tavoissaan ja hänen sanoissaan ilmeni jo jotakin päättäväistä, ikäänkuin osoituksena kohta tapahtuvasta haltuunsa ottamisesta.
Herttuatar ja kreivitär näyttivät suosivan ja hyväksyvän tämän kosijan käytöksen, ja he loivat toisiinsa yhteisymmärrystä ilmaisevia katseita.
Kohta aamiaisen loputtua palattiin näyttelyyn. Saleissa oli sellainen väentungos, että näytti mahdottomalta sinne pyrkiä. Ihmisistä huokuva kuumuus, hameiden ja hiestyneiden vaatteitten haju teki ilman siellä inhoittavaksi ja raskaaksi. Ei enää katseltu tauluja, vaan kasvoja ja pukuja, etsittiin tuttuja ihmisiä; toisinaan tapahtui tuuppimista tässä taajassa ihmisjoukossa, joka halkaistiin hetkeksi vernissaajoitten kulkiessa korkeine kaksiosaisine tikapuineen. He huusivat: "Huomio, herrat, huomio naiset."
Viiden minuutin kuluttua kreivitär ja Olivier huomasivat olevansa erotettuina toisista. Taiteilija tahtoi hakea näitä, mutta kreivitär sanoi, nojaten häneen:
— Eikö meillä ole hyvä näinkin? Antakaa heidän siis olla, koska kerran on sovittu, että jos me kadotamme heidät, niin tapaamme toisemme jälleen kello 4 ravintolahuoneessa.
— Sehän on totta, vastasi Bertin. Mutta hän oli kokonaan vaipunut ajattelemaan sitä, että markiisi oli Annetten seurassa ja yhä jatkoi keikailevaa ja narrimaista laverteluaan tälle. Kreivitär kuiskasi: