— Minulla on hurja halu suudella teitä.
Lämmin liikutus ailahti kreivittäressä, ja kohottaen taiteilijaan loistavat silmänsä, hän uudisti kysymyksen:
— Siis, te rakastatte minua yhä?
Ja Bertin vastasi sillä äänensävyllä, jota kreivitär tahtoi ja jota hän ei ollenkaan äsken ollut kuullut:
— Niin, rakastan teitä, kallis Any.
— Tulkaa usein minua tervehtimään illoin, sanoi rouva de Guilleroy.
Nyt kun tyttäreni on kotona, niin en paljon lähde ulos.
Heti kun kreivitär tunsi taiteilijassa tämän odottamattoman hellyyden jälleenheräämisen, kuohahti hänessä suuri onnen tunne. Kun nyt Olivierin hiukset olivat aivan valkeat ja hän ikänsä puolesta jo oli tasaantunut, pelkäsi kreivitär vähemmän sitä, että joku toinen nainen viehättäisi häntä, kuin sitä, että Olivier yksinäisyyden kauhusta menisi naimisiin. Tämä pelko, joka jo oli vanha, kasvoi lakkaamatta, herätti hänen mielessään suunnitelmia, joita ei voinut toteuttaa, saadaksensa taiteilijan pysymään luonaan niin paljon kuin mahdollista, sekä välttämään sitä, että hän viettäisi pitkiä iltoja tyhjän asuntonsa kylmässä äänettömyydessä. Kun kreivitär ei aina voinut kutsua häntä luokseen ja pidättää siellä, niin hän johdatti Bertinin mieleen huvituksia, lähetti hänet teatteriin, sai hänet ottamaan osaa seuraelämään, nähden hänet mieluimmin toisten naisten keskellä, kuin surullisessa asunnossaan.
Kreivitär jatkoi vastaten taiteilijan salaiseen ajatukseen.
— Ai, jos voisin pitää teidät aina, kuinka teitä hemmottelisin. Luvatkaa minulle tulla hyvin usein, koska nyt olen tavallisesti kotona.
— Minä lupaan sen teille.