Ääni kuiskasi kreivittären korvan luona:
— Äiti.
Kreivitär säpsähti ja kääntyi ympäri. Annette, herttuatar ja markiisi olivat saavuttaneet heidät.
— Kello on 4, sanoi herttuatar, olen hyvin väsynyt ja haluan poistua.
Kreivitär vastasi:
— Minä lähden myöskin, en jaksa enää.
He saapuivat sisäportaille, jotka lähtevät parvekkeille, joilla piirustukset ja vesivärimaalaukset ovat rivissä, ja jotka kohoavat yläpuolelle ääretöntä lasikattoista puutarhaa, johon kuvanveistoteokset ovat asetetut näytteille.
Näiden portaiden lepotasolta nähtiin toisesta päästä toiseen jättiläismäinen kasvilava täynnä veistokuvia, jotka oli pystytetty teille, viheriöiden pensasryhmien ympärille ja yläpuolelle ihmisjoukkoa, joka peitti käytävien pinnan liikkuvana ja mustana virtana. Marmoripatsaat pistivät esiin tästä hattujen ja harteiden mustasta matosta, läpäisten sen tuhansista kohdin: ne näyttivät loistavilta, niin valkeita ne olivat.
Kun Bertin otti jäähyväiset naisilta uloskäytävän ovella, kysyi rouva de Guilleroy häneltä hiljaa:
— Siis, te tulette tänä iltana.