Ja kun herra de Bray katsahti levottomana ovea kohden, huusi hän:
— Myönnä, että pelästyit!… jatkaen juhlallisella äänellä:
— … sillä sinä unohdit, että sana: "mamma" kuuluu kansan suuhun… ja on jätettävä portinvartioille — Ylhäissyntyiset ihmiset käyttävät toista sanaa…
— Kun tämä pikku seikka kerran on hänen heikkoutensa… niin miksi et voisi olla hänelle mieliksi?
— Mutta minähän olen hänelle mieliksi! Sitä juuri olenkin, tuhat tulimmaista!… Puhutellessani häntä, en kutsu häntä miksikään… Vältän sitä… Mutta puhuessani hänestä sanon "äitini" niin että raikuu… Suuni on täynnä sitä… mutta ei sydämeni!… Oh! se ei ole minun vikani, ei yhtään… Olen koettanut parastani!… etenkin sinun astuttua isäraukkani paikalle!… Sinä olet ollut niin hyvä pienelle villille ja rumalle tytölle, joka aluksi ei tahtonut edes nähdä sinua… Ja minä olen ensi hetkestä alkaen rakastanut sinua niin paljon, että olisin tahtonut sinun mieliksesi rakastaa vaimoasikin… mutta minkäs teet!… En ole voinut!…
— Mutta sinähän puhut hirvittäviä asioita!…
— Kuinka niin?.— enkö minä ole kiintynyt häneen aivan tarpeeksi?… Olisin suruissani, jos hänelle tapahtuisi jotain pahaa, enkä toivo hänelle muuta kuin hyvää… Mutta hengitän helpommin hänen ollessaan poissa näkyvistäni, se on varma!…
Nähdessään isäpuolensa kasvojen synkistyvän jatkoi hän:
— Mutta ymmärräthän,… etten ole kenellekään muulle kuin sinulle puhunut näistä asioista…
— Hyvä sekin! — änkytti miesparka allapäin.