— Herranen aika!… Kaikki kantavieraamme… Kaikki nuo vanhat, rutikuivat sielut, jotka käyvät meillä… Vaikka oikeastaan teen väärin puhuessani vanhoista, sillä nuoret ovat vielä kahta vertaa ikävämmät!… Ja äiti sitten!… Toissapäivänä oli hän kotiintullessaan aivan suunniltaan… luettuaan joka seinälle naulatun juttusi…
— Mitä hän sanoi?…
— Hän toimeenpani kohtauksen isän kanssa!… Oi!… Oikein tuollaisen todellisen, komean kohtauksen!…
— Vieläkö tavallista komeamman?…
— Paljon komeamman!…
— Pierre-parka!… — nauroi varakreivi.
— Hyi!… Olet ilkeä nauraessasi noin!… Isä on niin hyvä… niin hyvä!…
— Sen myönnän… Toista olisi ollut, jos olisi ollut kysymys minusta…
— Niin… Tai minusta… Untuva mietti hetkisen ja lausui sitten:
— Se osoittaa vain sitä, että hän on parempi kuin me molemmat yhteensä!…