— Ei suinkaan… — vakuutti rouva de Bray lentäen hyvin punaiseksi.
Tälläkin kertaa yritti markiisi solmia rauhaa:
— Lähdehän toki Untuva!… Näethän mamman toivovan sitä…
— Hm!… — virkkoi Coryse potkaisten isäänsä varoittavasti pöydän alitse.
Se oli liian myöhäistä. Markiisitar oli kuullut, ja sana "mamma" kykeni saattamaan hänet suunniltaan. Hän kääntyi raivoissaan miehensä puoleen:
— Totta tosiaan… — alkoi hän. — Te…
— Hm!… hm!… hm!… hm!… — hyräili Untuva kohoavin soinnuin.
Markiisitar kääntyi jälleen häneen päin:
— Menkää!… ja totelkaa viivyttelemättä käskyäni… Kuuletteko?…
— Kyllä… — vastasi Coryse taittaen lautasliinansa kokoon tahallisen hitaasti.