— Miksi sinä työnnät minut luotasi?…
— Siksi, että sinä olet jo liian suuri tuollaiseen kujeiluun… mitä tapoja nuo ovat olevinaan… sinun iälläsi?…
— Mitkä tavat?… Enkö nyt enää saa istua oman setäni polvella?…
Sitten hän virkkoi hyvin hillitysti mutta samalla veitikkamaisesti:
— Voi!… jospa sinä et olisi minun setäni!…
— Herranen aika, — vastasi Marc de Bray yrmeästi — enhän minä olekaan oikea setäsi!…
— Hyi!… — sanoi tyttönen moittivasti — kuinka sinä voit puhua noin ilkeästi minulle!…
Ja heittäytyen luonteenomaisella liikkeellään sohvalle kuin suuri kissanpoikanen rupesi hän katkerasti nyyhkyttämään, nenä tyynyyn haudattuna.
— Jätähän tuo!… pyysi Marc-setä kiihtyneenä. — Mikä tyttöstä tänään vaivaa?… Eiväthän hänen kyyneleensä tavallisesti niinkään heru, ja nyt hän vetistelee yhtäpäätä!… Hän on aivan sietämätön!…
— Sinun täytyy olla hieman kärsivällinen, — sanoi herra de Bray. — Tämä naimajuttu on hermostuttanut häntä…