— En minä ansaitse sinun jumaloimistasi, pikku Untuvani…
— Ansaitsetpas!…
— Sinä et tule hoitamaan vanhan jörön setäsi taloutta, vaan sinä tulet menemään naimisiin… ja saamaan sitten joukon kirkuvia pienokaisia… jotka korvaavat ihanasti Gribouillen ja ukko Jeanin…
Untuva vastasi vakavana:
— Tahdotko tietää, setä, jotakin?… Olen aivan varma siitä, etten milloinkaan mene naimisiin… niin, aivan varma… En osaa selittää, mitä minussa liikkuu… Mutta sen vain tiedän, ettei kukaan voisi houkutella minua sellaiseen…
— Eikö kukaan?… mitä sinä siitä tiedät?… Onhan Aubières-parka tosin pitkä ja komea poika… viisas ja hyväsydäminen… mutta hän alkaa jo hieman ränsistyä… ja mitä tuohon toiseen tulee, niin hän on oikea pikku hirviö…
Coryse purskahti nauramaan:
— Sanohan tuo rouva Delormelle!…
— Kas!… oletko sinäkin perehtynyt juoruihin?… Tiedä se, että rouva Delorme — joka sivumennen sanoen on aika tallukka — ei ole rakastunut itse Barfleuriin, vaan hänen nimeensä… arvoonsa… hänen englantilaisiin pukuihinsa… hänen hevosiinsa ja hänen linnaansa…
— Aivan niin!… mutta onhan tuokin sentään jotakin… jotakin, johon joku muukin kuin hän voisi rakastua… Toisin on minun laitani, katsos… minä tunnen, etten koskaan voisi rakastua kehenkään…