Marc kysyi levottomana:
— Kenties sinä jo rakastat jotakuta?…
— En ikinä!… — huudahti Untuva niin vakuuttavasti, että Marc setä hymyili täydellisesti rauhoittuneena.
Tyttö toisti:
— Niin… kukaan ei miellytä minua!… tarkoitan tietysti siten, että haluaisin mennä naimisiin hänen kanssaan… ei edes Paul de Lussy, jota pidetään niin kauniina… eikä herra de Trêne, josta kaikki kilpailevat… Pyh, minä en vaan huolisi heistä!… Tiedän kyllä puheeni olevan tyhmää… ja ymmärrän, ettei tyttö, joka on sennäköinen kuin minä…
— Sennäköinen kuin sinä?… — kysyi Marc ymmällään. — Mitä sillä tarkoitat?…
— Herranen aika!… Että olen ruma tietysti… Setä änkytti aivan ällistyneenä:
— Ruma?… Sinäkö ruma?… Untuva vastasi alakuloisena:
— Oi! Kyllä minä sen tiedän!… Ja se surettaa minua suuresti!…
— Onko äitisi sanonut sinua rumaksi?… Mutta sinähän olet kaunis… Kuuletko?… Hyvin kaunis!…