— Sinä sanot niin vain ilahduttaaksesi minua… tai kenties sinä luulet sitä todeksikin… sentähden, että sinä pidät minusta…
— Kuulehan Untuva… — sanoi Marc-setä. Toistan sinulle aivan vakavasti vielä kerran, että sinä olet ja että sinä ennen kaikkea tulet olemaan kahden tai kolmen vuoden kuluttua hyvin kaunis nainen… Luuletko sinä todellakin, että Aubières, jolla on ollut…
Hänen pysähtyessään Coryse kysyi:
— Mitä hänellä on ollut?…
— Aioin sanoa… että luuletko sinä, että Aubières, joka on asiantuntija, olisi niin hullaantunut sinuun, ellet sinä olisi kaunis?… Ei… Täytyyhän sinun saada tietää totuus… Ja sinä voit uskoa vanhan setäsi sanoihin!…
— Hurraa, — huudahti tyttönen iloisena. — "Untuva" on siis kaunotar!… oikea kaunotar!… Oi! kuinka se on hullunkurista!… ja miten hauskaa!… ja miten hyvä sinä olit sanoessasi sen minulle!… Mutta se ei ole estävä minua hoitamasta sinun talouttasi… päinvastoin…
Ja hän jatkoi mielistellen:
— Sallithan sinä, Marc-setä?… Rukoilen sinua!… Sallithan sinä?… Ja jääthän sinä tänne siihen asti?… Ethän enää jätä minua yksinäni?… Jospa voisit aavistaa, miten hirveät nämä viisi päivää ovat olleet… En voi elää näkemättä sinua!… En ensinkään!…
Coryse liukui alas matalalta tuoliltaan ja istuutui lapsellisesti lattialle nojaten varakreivin polviin pienen päänsä, joka lampun kalpeassa valossa kimalteli kuin hopeavaahto; ja hän rukoili hartaasti silmät tulvillaan kyyneleitä:
— Ethän sinä enää lähde pois?… Sano… Ethän?…