Tyttönen mutisi alakuloisena:
— Sinä olet ilkeä!… Hyvä Jumala!… niin ilkeä!…
— Ilkeä?… Senkötähden, että minä en ihaile kaikkia sinun keksintöjäsi?… Siksikö, etten minä yllytä sinua armastelemaan metsissä kaikenlaisten maankiertäjien kanssa?…
Untuva nauroi:
— Kas vaan, onko hän nyt maankiertäjä?… Äskettäin hän vielä oli sangen onnistunut!…
Varakreivi menetti kokonaan malttinsa:
— Minäpä olenkin nyt saanut tarpeekseni sinun hullutuksistasi!… Saattaa olla totta, että minä olen lellitellyt sinua… nauranut kujeillesi… mitkä eivät enää ole ensinkään hauskoja!… ja että minä olen kiihoittanut sinun huonoja taipumuksiasi… Mutta jos se on totta… jos minä olen jossakin suhteessa syypää nykyisiin tapahtumiin… niin minä nyt kadun menettelyäni!… kadun katkerasti!…
Tuntui siltä kuin kyyneleet olisivat samentaneet hänen karkean äänensä. Untuva koetti tarttua hänen käsiinsä, mutta hän tempasi ne kiivaasti irti.
Untuva seisoi allapäin hänen edessään ja änkytti hiljaa koettaen peittää syvää liikutustaan:
— Mutta, sehän on mahdotonta!… Sinuthan on vaihdettu matkalla, Marc-setä!…