— Aubières on älykäs… kelpo mies ja hyvin kasvatettu… Hän voi vain voittaa lähemmin tutustuttaessa… Olematta rikas on hänellä sentään kaunis omaisuus… puhumattakaan historiallisesta nimestä…
— Voi, tuhat tulimmaista!… Tiedänhän minä, että se on historiallinen!… Kyllä minulle on sitä kylliksi saarnattu… yhtäpäätä toitotettu korvaan!… Mutta onhan minullakin historiallinen nimi!… Käsitäthän… ettei ihminen himoitse sitä, mitä hänellä on… Hän haluaa vain sitä, mitä hänellä ei ole!…
— Mitä sinä sitten haluat?…
Tyttö mietti hetkisen, sitten hän lausui päättävästi:
— Paljon rakkautta… Taikka, jos sitä on liian vaikea saada, paljon, paljon rahaa!… Silloin ei enää olisi ainoatakaan köyhää Pont-sur-Sarthessa… saisittepa nähdä!… Ja sitten, minä ostaisin tauluja… ja kauniita hevosia… ja joka ilta annettaisiin konsertteja… Ah, minun luonani ei kellään olisi kuivaa, sen lupaan!…
— "Kuivaa"… Mitä se on!… Mitähän äitisi sanoisi, jos kuulisi sinun puheesi?…
— Mitä tahansa… Mutta hänpä ei kuulekaan! Palvelija avasi oven:
— Rouva markiisitar haluaa ennen päivällistä lausua pari sanaa herra markiisille ja herra kreiville… Hän pyytää myöskin, että neiti menisi vaihtamaan pukua…
— Vaihtamaan pukua? — huudahti Coryse kummissaan. — Tuleeko meille vieraita?…
Sitten hän jatkoi kääntyen nauraen isänsä ja setänsä puoleen.