— Pikku Untuvani… Etkö tahtoisi olla niin hirveän kiltti!…
— En tule!… Älkää kiusatko minua!…
Ja luullen löytäneensä loistavan tekosyyn hän selitti:
— Sitäpaitsi… täytyy minun syödä päivällistä Marc-sedän kanssa… muuten hän on aivan yksinään… koska sinä sanot meneväsi nukkumaan…
Marc-setä, joka tähän asti ei ollut näyttänyt seuraavan keskustelua ympärillään, virkkoi nyt kiivaasti:
— Kaikkea vielä!… Älä välitä minusta!… Sepä oli ihmeellinen keksintö!… Luulisi, totta tosiaan, että minä kaipaan lastenhoitajaa!…
— Mutta sinähän olet aina sanonut, että on ikävää istua yksinään pöydässä…
— En ole koskaan sanonut mitään sellaista!…
— Oi!… — virkkoi Untuva ymmällään. — Sinä et ole sanonut sitä vain kerran… vaan satakin kertaa…
— No, siinä tapauksessa en ole tietänyt, mitä sanoin!… Ja kuulehan nyt, Untuva… Etkö tahtoisi olla oikein kiltti tyttö ja mennä näille päivällisille äitisi kanssa?… Mene nyt… Minun mielikseni!… Lapsi katseli häntä ylen ihmeissään ja miltei epäluuloisesti.