— Sillä, ellette te pane pompaduurihameeseeni jalkahihnoja… niin polveni tulevat näkymään, kun istuudun…
Marc-setä nousi:
— Pane hattu päähäsi… ja seuraa minua… Lupaan hankkia sinulle heti sopivan puvun…
— Mutta… — virkkoi Coryse hangoitellen vieläkin vastaan. — Sinäpä sitten innokkaasti puuhaat minua sinne… No, menen siis… koska sinä niin haluat…
Ja lähtiessään salongista hän loi moittivan silmäyksen Marc-setään, joka vältti hänen katsettaan:
— Huomaan, ettei hän halua jäädä minun kanssani kahdenkesken kotiin, kuten toissailtana… Mutta Herra tietäköön, mikä siihen voi olla syynä?…
Varakreivi vei Untuvan Pont-sur-Sarthen parhaimmalle ompelijalle, ompelijalle, jonka tyttö tunsi vain nimeltä ja jonka portaita hän nousi suurella kunnioituksella.
Jo Corysen käyttövarojen pienuuskin esti häntä tilaamasta pukujaan rouva Bertiniltä, mutta ei markiisitarkaan käyttänyt tätä suurta ompelijatarta. Ollen kokonaan vailla makua, kykenemätön erottamaan hyvin leikatun hameen siroutta huonosti tehdyn hameen rumuudesta; ymmärtämättä värien ja koristeiden hienompia vivahduksia ja pannen painoa ainoastaan kankaan laatuun, hän rajoittui pukukysymyksissä vain siihen, mikä "tekee tehon" tai mikä "ei tee tehoa". Sanottuaan jostakin hameesta tai koristeesta: "tuo ei tee mitään vaikutusta!" oli sen tuomio lausuttu, huolimatta siitä, että se saattoi olla hyvinkin viehättävä; ja nähdessään jonakin päivänä tuon saman koristeen jonkun hyvästi puetun naisen hameessa hän huudahti: "Miten ihmeellistä! Rouva X… joka tuhlaa niin paljon rahaa pukuihinsa… käyttää aina koristeita, mitkä eivät tee mitään vaikutusta!…" Hänen mielestään olivat ne räätälit ja ompelijattaret, jotka maksattivat kalliin hinnan taidostaan, "varkaita". Hän otti lukuun vain kankaan kauppahinnan ja metrimäärän, mikä pukuun tarvittiin, joten olisi ollut aivan turha vaiva selittää hänelle, että kuosi sittenkin oli pääasia.
Samoin oli laita, jos oli kysymys taiteesta. Hän ei koskaan — omien sanojensa mukaan — voinut käsittää, miten rikkaat ihmiset, vaikkakin he olisivat upporikkaita, voivat olla niin hulluja, että he maksoivat viisitoistatuhatta frangia jostakin muotokuvasta, kun niitä oli saatavissa kahdellakin tuhannella, vieläpä usein "paljon kauniimpiakin!" Romaani, joka ei ollut tulvillaan tapahtumia ja juonia, oli hänestä "sangen tyhjänpäiväinen". Ja hän julisti mielihyvällä, ettei hän voinut ymmärtää "miten ihmiset saattoivat pitää Lotista, jolla ei ollut pisaraakaan mielikuvitusta."
Rouva de Bray osti siis itse kankaansa ja antoi Pont-sur-Sarthen huonojen ompelijattarien neuloa pukunsa, jotka tietysti siten tulivat kamaliksi. Untuva menetteli samaten ja tuli samaan tulokseen. Hän valitsi kuitenkin ainekset paremmin ja käytti yksinkertaista mallia, aina samaa, jonkinlaista venäläistä puseroa, jonka laajuus miltei täydellisesti peitti hänen pikku vartalonsa sirot muodot.