Hän väitti näiden vaatekappaleitten olevan rumia ja epäterveellisiä. Ei mikään — vakuutti hän vahingoita niin suuresti vartaloa ja ihoa kuin kureliivit ja sukkanauhat, eikä mikään turmele nilkkaa ja jalkarintaa siinä määrin kuin korkeat kengät. Hän myönsi, että kureliivejä ja korkeita kenkiä saataisiin käyttää salaamaan virheellisyyksiä, mutta sukkanauhat hän tuomitsi ehdottomasti. Untuva oli siis kasvanut vapaasti, ja kun hänen äitinsä oli ottanut hänet kahdentoistavuotiaana luokseen ja tahtonut oman käsityskantansa mukaan "muodostaa hänen vartalonsa", oli tyttönen, joka ei kyennyt alistumaan mihinkään kahleisiin, taistellut niin kiihkeästi sitä vastaan, että äidin oli täytynyt taipua. Untuvalla olikin syytä kieltäytyä "rumentamasta itseään tahallaan".

— Tahdon — sanoi hän — olla oma itseni… ja tyytyä hyvän Jumalan minulle antamaan vartaloon… joka on oma vartaloni… enkä tahdo jäljitellä muita!… En väitä olevani parempi kuin muut, mutta pidän itsestäni enemmän sellaisena kuin nyt olen!… En ainakaan nyt näytä jäykältä kuin mikäkin keppi!…

Ja heittäen syrjäsilmäyksen rouva Lironin vartaloon hän tuumi:

— Minusta suuri rinta ja leveät lanteet yhtyneinä kapeisiin vyötäisiin ovat hirvittävät!… Ne muistuttavat keskeltä kokoonkuristettua tyynyä…

Kun Untuva oli pukeutunut tuohon koruttomaan hamoseen, jonka monet ilmavat reunukset riippuivat suorina laskoksina hänen ympärillään ja jonka rypytetty pusero erinomaisesti soveltui hänen sirolle ja jäntevälle vartalolleen, huudahti rouva Bertin:

— Tämä puku on mainio!… Se ei kaipaa kolmea neulanpistostakaan!… Kaikki somistaakin kaunotarta… Ja neidin vartalo on aivan ihanteellinen!… Eikö totta, herra varakreivi?…

— Epäilemättä… — änkytti Marc. Untuvan muodonvaihdos oli pannut hänen päänsä aivan pyörälle.

Tyttö oli sanomattomasti muuttunut entisestään seisoessaan nyt siinä puettuna tuohon siroon ja hyvin neulottuun hameeseen, joka jätti näkyviin hänen ihanan kiinteät, vaaleanpunaiset hartiansa ja vielä kapeahkot, mutta jalopiirteiset käsivartensa, ja Marc-setä ajatteli itsekseen puolittain ihastuneena, puolittain pahoillaan:

— Ihmiset eivät tule tuntemaan häntä tänä iltana!…

Samassa ovi avautui, ja rouva de Liron pisti päänsä sisään kysyen: