— Tarkoitatte kai "hienon maailman" silmissä?… — huudahti Coryse, ja hänen pienet korvansa lehahtivat tulipunaisiksi. — Onko hän muka ollut Ranskan vihollinen?… Keisari!… Kuinka nuo Coblentzista palaavat raukat uskaltavat mainita häntä sillä nimellä?… nuo, jotka iloitsivat nähdessään Ranskan vihollislaumojen vallassa!… vain sentähden, että he niiden avulla saavuttivat päämääränsä!… Ludvig XVIII:n!…
Pikku Barfleur julisti mahtipontisesti:
— Ludvig XVIII oli suuri kuningas!…
— Suuri kuningas!… — virkkoi Coryse pakahtumaisillaan — suuri kuningas?… Tuollainen pannukakku!… Mutta se onkin totta puhuen teistä sivuasia… Loppujen lopuksi te välitätte viisi koko Ludvig XVIII:sta!… Te puolustatte kuningasta samaten kuin te käytte messussa… Se kuuluu hyvään tapaan, ja kuningasmielisyys kuuluu hyvään tapaan… sillä kaikki bonapartistit ovat köyhiä ja suuria suupaltteja…
— Kiitän bonapartistien puolesta… neiti Coryse!… — virkkoi Aubièresin herttua kumartaen naurusuin.
Rouva de Bray syöksähti Untuvan luo ja kuiskasi hänelle toruen:
— Suu kiinni!… Kaikkihan nauravat sinulle!…
Tyttö vastasi suorasukaisesti:
— Se ei ihmetytä minua!… Mutta miksi he suvaitsevat käydä minun keisarini kimppuun?… Ja käskithän sinä sitäpaitsi minun puhua… mistä hyvänsä… kunhan vain puhuisin…
Peläten jälkeläisensä taas takertuvan uuteen keskusteluun ehdotti rouva de Barfleur istuutuen pianon ääreen: