Ja tarttuen Corysea vyötäisistä lähti hän uudelleen liikkeelle.
Mutta he jäivät kahdenkesken tanssimaan suureen, autioon huoneeseen. Rouva de Liron tanssi vain katselijoiden takia, ja rouva de Lussy, joka tunsi tyttärensä, ei sallinut hänen poistua äidillisten katseittensa ulottuvilta.
— Pidetäänkö häntä hyvin kauniina… tuota rouva de Lironia?… — kysyi Untuva äkkiä.
Aamuisen kohtauksen jälkeen vainosi nuoren rouvan kuva Untuvaa, niin ettei hän voinut olla puhumatta hänestä.
Pikku Barfleur vastasi hajamielisesti:
— Ainakin setänne, herra de Bray pitää häntä kauniina!…
— Niinkö!… — virkkoi Coryse vakavana.
— Entä te itse, neiti Coryse… Mitä te pidätte hänestä?…
— Minusta hän on liian pyylevä… Mutta mikä on teidän oma mielipiteenne sitten?…
— Minunko?… — vastasi Voikimpale puristaen Corysea hieman olkaansa vastaan. — Minähän en katsokaan häntä… En näe muita kuin teitä!… Ja te olette kaunis!… niin kaunis!…