— Niin… sillä… kun he katselivat hänen kuvaansa, sanoin minä, ettei hänellä ollut tuollaista protestanttinaamaa… eikä se… Lironithan olivat läsnä… kuulunut oikein hauskalta…
— Mitä siitä!… — sanoi Marc-setä — ellet tehnyt sen pahempaa!…
— Teinpä niinkin!… toisenkin tyhmyyden… Mutta se oli äitini vika… Hän oli kutsunut minut luokseen käskeäkseen minua puhumaan… puhumaan, vaikkei minulla olisikaan mitään sanottavaa… joten minä siis… heti keksittyäni jotakin… iskin siihen käsiksi…
— Sitten seurasi siis toinen kivi?… — kysyi Marc-setä hyvin uteliaana.
— Se ei oikeastaan ollut kivikään… Mutta minä suutuin… ja sanoin sellaista, mitä ei olisi pitänyt sanoa… Se johtui Napoleonista…
— Oi!… — virkkoi herra de Bray kauhistuneena. — He ahdistivat siis Napoleonia!…
— Niin… Ja sinähän tiedät, etten minä pahastu mistään niinkuin siitä…
— Etkö sinä siis käyttäytynyt siivosti?…
— En… tai miten haluaa… Se riippuu asianhaaroista…
Ja hän lausui hetken vaitiolon jälkeen: