Prinssi ei saavuttanut tänä iltana ainoastaan asemansa, uteliaisuuden ja seurasääntöjen oikeudenmukaisesti hänelle tarjoamaa etusijaa, vaan häntä seurasi myöskin ansiokkaan miehen henkilökohtainen menestys. Ja se masensi pikku Barfleurin perinpohjin.
Hän juoksi rouva de Lironin luo, joka juuri oli saapunut miehensä ja lankonsa seurassa loistavan ihanana vaaleanpunaisessa hameessaan, jonka Untuva oli jo nähnyt ompelijan luona, — ja pyysi häntä "tähän valssiin"…
Mutta pikku rouva de Lironin korkein halu oli näyttäytyä kreivi d'Axenille "parhaimmassa valossaan", ja hän tiesi, etteivät naiset esiinny edukseen tanssiessaan pienten miesten kanssa. Siksi hän ei ollut oikein hyvillään tästä sopimattomasta hätäilystä, vaan vastasi:
— Voi!… Aivan heti!… Tulin juuri!… Sallikaa minun edes hengähtää!…
Sitten hän lausui kääntyen markiisin puoleen:
— Onko siis totta… ettei teidän karhumainen veljenne ole saapuvilla?…
— On… niin totta kuin tosi on!…
— Eikö hän aio ensinkään näyttäytyä?…
— Ei…
Pikku rouva kohotti silmänsä kattoon: