— Onko hän tuolla ylhäällä?… Tämän pauhinan yläpuolella?…
— On…
— Kuuluuko se häneen… missä setä on?… — ajatteli Coryse katsellen timanttirivan alla säteilevää nuorta rouvaa.
Tämä vilkas-silmäinen, karkeapiirteinen, pyylevä nukke ei miellyttänyt Untuvaa missään suhteessa. Mutta nähdessään, kuinka ihastuneita kaikki muut olivat häneen, koetti hän turhaan etsiä syytä tähän ihailuun ja mietti mielessään:
— Hän on kai hyvin kaunis!…
Aubièresin herttua lähestyi häntä:
— Mitä te mietiskelette… neiti Untuva?… Tehän näytätte pieneltä salaliittolaiselta…
Coryse punastui:
— En mitään…
— Kas vaan!… Te olette kuitenkin niin syvämietteisen näköinen… sanoisin synkän… jos noin ilkeätä mustaa sanaa voisi teihin sovittaa…