Tyttö vastasi välinpitämättömästi:
— Mitäpä hän niille voisi?…
— Hyvänen aika!… Onhan hän sentään isäntä talossa!…
Untuvan silmät lensivät selälleen:
— Hänkö?… Eihän toki!… Marc de Bray räjähti nauramaan:
— Niin, tiedänhän minä, ettei sitä juuri voi huomata!… Isäpuolesi kammoaa näet väittelyjä ja kohtauksia… ja taipuu mieluummin, kun on kysymys hänestä itsestään…
— No, entä sitten?…
— Katsohan… On aivan toista, jos asia koskee sinua… sekä sinun isäsi, hänen entisen ystävänsä, muiston että sinun itsesikin tähden… sillä hän on hyvin kiintynyt sinuun…
Nähdessään Untuvan liikahtavan, korosti hän: — Niin juuri, kiintynyt… Minäkin pidän sinusta paljon, usko pois, pikku Untuva… On oma syysi, ettemme me ole ennemmin puhuneet siitä, sillä ei ole helppo käsitellä tuollaista pientä siiliä, joka kääriytyy kokoon nähdessään jo kaukaa jonkun vastenmielisen olion lähestyvän… Ja veljensä astuessa sisälle huusi Marc:
— Kuule, Pierre… Sanopa Untuvalle, että me olemme hänen ystäviään… Aavistukseni sanoo, että hän tänä iltana uskoo sinua…