Sinä päivänä puhkesi suuri rakkaus lapsen sulkeutuneessa sydämessä, ja hänen elämänsä muuttui rauhallisemmaksi.
* * * * *
— Miten sinä tänään pääsit tänne, oma Untuvani?… kysyi Albert-setä ihastuneena; — luulin teillä olevan vieraita päivällisellä?…
Tyttö räpäytti silmäänsä irvistäen hassunkurisesti katupojan tavoin.
— Tarkoitatte herra d'Aubièresia, vai kuinka?… — sanoi hän tarttuen härkää sarvista.
Ja äkkiä hän kysäisi odottamatta heidän vastaustaan:
— Ottaisitteko te minun sijassani hänet, tuon herra d'Aubièresin nimittäin, sanokaa?…
— Mutta Untuva!… änkytti Mathilda-täti arasti osoittaen katseellaan palvelijaa, joka hääräili pöydän luona varustaen Untuvalle sijaa pöydässä.
— Joutavia!… Mitä se tekee?… Herra d'Aubières kosi minua luultavasti neljän tienoissa… Minulle se ilmoitettiin kello viisi… Tänä iltana tietää sen jo osa kaupunkia… ja huomenna on äitini kertova sen lopullekin… Aika suuri kaupunki… tämä Pont-sur-Sarthe!… Ja kuuluuhan siinä olevankin kahdeksankymmentätuhatta asukasta!… Mutta se ei estä juorua nopeasti leviämästä… Tiedättehän tekin jo, että herra d'Aubières tahtoo naida minut?…
— Kyllä — virkkoi herra de Launay — me tiedämme sen äitisi kautta… joka tuli kertomaan meille siitä, ja kutsumaan meidät luokseen täksi illaksi…